Skandinavian kierros

26. heinäkuuta aamukuudelta Arin kanssa matkaan. Lämpöä näytti tulevan riittävästi. Julle liittyi mukaan Lohjalta. Viimeinen tauko Teboil Kivihovissa ja nokka Naantaliin.

Riku, Sami, Tuska ja Kape olivat viettäneet yönsä leirintäalueella. Etsiskelimme leiriä hetken aamusella, mutta se oli liian lähellä meitä, emmekä nähneet. Muutaman mutkan pyörittyämme löysimme Campingin, mutta porukka oli ajanut laivaan syömään aamupalaa.

Liityimme joukkoon, ja pojat olivat jättäneet meillekin ruokaa.

Kapellskäristä pohotimme Kungenskurvaan, josta Ari oli vainunnut Tukholman alueen huokeimman mutta siistin paikan. Ainoastaan viereinen pakolaiskeskus oli hienompi hotelli kuin meidän.

Huomasin, että Moto Kusti merkkasi asvalttia. Myös Rikun pollen alla oli pari pientä tippaa, mutta presidentti suhtautui siihen asiaan stoalaisesti: ”Se on Harley-Davidson öljyä!”

Niinpä minäkin lakkasin huolehtimasta. Öljyä saa kaupasta.

Aamulla pääsimme lähtemään heti, kun Kape oli saanut kuunnella Muistojen Bulevardin, jota hän soitteli kaiuttimesta terassilla kaikille kiinnostuneille ruotsalaisille.

God natt! Majapaikka Tukholman liepeillä.

Ajoimme Linköpingiin syömään. Kuuma oli. Yli kolmekymmentä astetta jokaisena päivänä. Linköpingissä Julle aikoi soittaa kotiin, mutta siinäpä tavalliseen tapaan huomattiin, että hänen puhelimensa oli jäänyt 200 kilometriä taaemmas hotelliin. Kirjoittelin terassilla Jullen puolesta sähköpostin hotelliin, ja ilmeisesti siitä tuli aika virheetöntä ruotsia, koska puhelimesta ei sen jälkeen koskaan kuulunut mitään.

Ei vaines, Julle sai tietenkin puhelimensa Nummelaan. Service!
                                             
                                                    Linköping (© Tuska)

Ajoimme helteessä Växjön taajamaan. Porukka vähensi varustusta. Kape ajoi käsivarret paljaina, ja komean punaisiksi ne tulivatkin. Niin oli kuin intiaanipäällikkö. Ari ovelana ajoi ohuessa pitkähihaisessa paidassa. Lämpö saattoi nousta jonnekin 32-33 asteeseen varjossa.

Växjön majapaikka oli kaunis vieraskoti Helga-järven rannalla. Ari ja minä pulahdimme uimaan. Sain huolestuttavia tietoja kotimaasta ja mietin matkan jatkamista. Aamulla määrittelin tilanteen niin, että eteenpäin ja etelään. Se oli järkevä päätös. Kiireet olivat jo lopussa, vaikka sitä en tiennyt ennen seuraavaa päivää.

Lähtö, Växjö (© Tuska)

Tuska navigoi keulassa hienot reitit etelään. Yksi notko oli kuin Hobitti-elokuvasta valoineen ja varjoineen. Ruotsissa oli kesäisiä metsäpaloja joka puolella. Mekin ohitimme yhden jälkisammutuspaikan.

Malmön reunamilla pikaruokapaikassa Arilla meinasi käpylisäke palaa modernin tilausautomaatin kanssa, ja Julle unohti tilausnumeronsa ja muisteli, että jotain ruokaa tilasi ja maksoi. Kaikki joka tapauksessa saivat jotain muhennosta, eikä tuollaisissa paikoissa muutenkaan aina ota selvää, mitä pannulla tarkalleen on. Silmät kiinni ja ääntä kohti. Hyvää oli. Matka jatkui. Tack och adjö.

Juutinrauman siltajonossa tuntui siltä, että nyt paistutaan kuin munat pannulla. Mutta siitä hissukseen selvisimme ja ajoimme tuulen löyhytellessä kasvoja komean sillan yli Själlantiin Køge-nimiseen kylään. Siellä pelasimme paskahousua ja kävimme syömässä keskustassa. Kaikki muut kävelivät pari kilometriä paitsi Tuska, joka ehkä ajatteli, että tässä ollaan kuitenkin jonkinlaisella moottoripyöräretkellä eikä liikuntaretkellä.

Hetkinen, missä on tie?

Seuraavana päivänä karavaani suuntasi länteen. Ison-Beltin silta on ehkä vielä komeampi kuin Juutinrauman silta. Själlandin saarelta on nelisen kilometriä palkkisiltaa salmen keskellä olevaan Sprogøn pikkusaareen, ja siitä eteenpäin on 2,7 kilometrin komea riippusilta, jonka jälkeen vielä 6,6 km:n palkkisilta Fyniin.

Tauolla lisäsin moottoriöljyä, samaten Julle lisäsi, kun näytti olevan vajausta. Puhelimessa tarkisteltiin Pirkalta, mitä öljyä Jullen pyörään piti laittaa ja Pirkka vastasi, että jotain, mikä voitelee.

Ajoimme Ringkøbingiin Keski-Jyllantiin. Tauko oli Varden Raatihuoneentorilla. Katselin naapuripöytien annoksia ja kun näin jotain muhkeaa, sanoin tilatessa, että tuollainen. Tanska sujuu!

Varde, (© Tuska)

Viimeisten kilometrien aikana näimme jo hiekkaa ja Pohjanmerta. Henne Strandin jälkeen oli tauko ja pojat yrittivät etsiä televisiota nähdäkseen Formula-kilpailun tai Euroviisut tai jotain sellaista, mutta ei tanskalaisia kiinnostanut meidän penkkiurheilumme. Sitä paitsi huomasin Rikun kyselevän asiaa saksalaisilta turisteilta.

Ringkøbingin paikka oli jälleen täysosuma. Tuska oli esimerkillisesti navigoinut ja varaillut täydellisiä ja edullisia majapaikkoja. Nyt oli aika majailla pari päivää rentoutuen. Ari ja minä kävimme vielä ensi iltana tutkimassa lähimmän rannan. Sinne oli ilmeisesti hukkunut joku, kun oli sukeltajia ja pelastusautoja ja helikopteri pörräsi meren yllä. Seuraavana päivänä Ari, Tuska ja minä kävimme Pohjanmeren aalloissa uida möyryämässä, mutta emme me hukkuneet. Virkisti.

Tuska oli väsähtänyt matkaopaspalveluihin, joten Road Captain Ari astui reservistä antamaan sivustatukea. Pari päivää löhöttyämme ja syötyämme ajoimme Frederikshaveniin ja siitä yli Göteborgiin, jossa meni taas yksi yö. Aamulla olimme Tuskan kanssa kukonlaulun aikaan pystyssä ja päätimme ajaa kierroksen kaupungilla etsiskellen postikortteja. Majapaikan vieressä Riku huomasi nuuskatukun. Voi sitä riemua.

Matka jatkui Mälarenin länsi- ja luoteispuolta Kristinehamniin. Matkalla olimme kuuluisassa Fucking Åmålissa ja siltä se kyllä näyttikin. Göötanmaan jumalanhylkäämää maaseutua. Mutta reitti oli hieno. Kristinehamnissa majoituimme kuninkaallisen tykistörykmentin kasarmiin, joka oli jäänyt leirintäyritykseksi Ruotsin tuhotessa maavoimansa ikuisen rauhan tultua 2000-luvun alkupuolella. 

Kauppaan lähtiessämme Jullen kaasupuolelle tuli ongelma. Kaasu jäi jumiin. Tuska etsi pajan, ja niin he ajoivat peräkkäin, Julle kaasu huutaen ja jalka jarrulla verstaaseen, joka ei voinut tehdä mitään mutta antoi neuvon oikeasta ammattimiehestä. Löysivät ystävällisen ruotsalaispapan, joka teki tarpeellisen osan eikä suostunut ottamaan maksua.

Nyt oli HD taas kuin uusi ja hyvä niin, sillä matkaa oli pari päivää vielä.

Kristinehamnista ajelimme Kapellskäriin välillä ihan mukaviakin pyörähdyksiä. Nyt en mennyt uimaan, mutta Ari ja Tuska kävivät mulskimassa läheisellä uimarannalla.

Seuraavana päivänä laivaan ja Suomeen.

Tiimi oli täydellinen. Sami heräsi aikaisin kahville, Kape kertoi mielenkiintoisimmat jutut, Tuska kantoi vastuuta, Ari antoi taustatukea ja toimi välillä ”pankkiirina”, Riku piti yllä keskeisiä mielialoja hyvään joukkuetapaan, Julle nukkui vaikka moottoripyörän selässä ollen sitkeä kuin ruutana, ja minä ajoin perässä ihmetellen, eikö se varustemakkara oikeasti irtoa Jullen sarvien päältä moottoritiellä, kun vauhtia on 160.

Monta hauskaa juttua mahtui matkaan, eikä tässä voi kuin vähän raapaista raportissa pintaa.

Kotiin päin.