wäinö

Vartiosaaren rauhoitus

2011-07-27T17:31:00.000+03:00

Helsingissä on yksi pyhä paikka. Se on Vartiosaari. Kuhaa ja hiljaisuutta. Tämän lähempää Helsinkiä ei löydy muinaissuomalaisia jumalia. Toivon todella, ettei kaupunkisuunnittelulautakunta pääse isekemään kynsiään siihen. Se tappaisi Hengen. Mutta eivät ne sellaisesta ymmärrä. Tuskin ovat käyneet koko saaressa. Näkevät vain tonttimaata varakkaille, merinäköalalla.

Napsimme kuhia ja affenaa, saunoimme pari päivää.

Heinäkuista fisustusta

2011-07-15T00:39:00.000+03:00

Onkiminen on hauskaa. Olimme Vartiosaaressa yötä, ja poika napsi kärsivällisesti ja harvakseltaan ahvenia laiturilta. Matojen löytäminen ei ollut aivan helppoa, koska oli pitkään ollut kuivaa. Poikkesin itse Kari J:n kanssa kuhakierroksella. Kahdeksan tuli, mutta vain yksi oli edes vähän kookkaampi, 50-senttinen.

Vartiosaarta uhkaa hävitys. Kaupunki tutkii mahdollisuutta rakentaa mantereelta silta ja kaavoittaa saari asunnoille. Se olisi megaluokan kulttuurinen virhe. Laajasalon vieressä olevassa 82 hehtaarin saaressa voi kohdata 1900-luvun alun maalaisidyllin. Nuorisoasiainkeskus järjestää siellä tärkeitä kesäleirejä.

Vartiosaaren luonto on monimuotoinen, harvinaisuuksiakin sisältävä. Saari tarjoaa biotooppien kirjon rehevistä rantalehdoista heleisiin hakamaihin, humisevista kuusiholveista karuihin jäkäläkankaisiin. Huuhkaja, palokärki ja punainen valkovuokko ovat asioita, joihin voi törmätä Vartiosaaressa. Saarella kasvaa Suomen ainoa tunnettu rantaruttojuuren esiintymä.

Vartiosaaressa on 57 huvilaa, joista 26 on yksityisten omistamia ja 31 Helsingin kaupungin. Vanha koristeellinen rakennuskanta, joka sisältää yli 20 suojelukohdetta, on alkuperäisasussaan eikä kokonaisuutta ole rikottu uudisrakennuksilla - vielä. Kaupungin omistamat huvilat ovat vuokralla erilaisille yhdistyksille ja yhteisöille.

Ilmeisesti merelliset kohteet eivät pian kuulu tavalliselle kansalle. Rahan haju leijuu kohteessa. Mitä kulttuurista ja historiasta. Surullista.

Skurulla eli Sporalla kalaan?

2011-06-29T23:50:00.000+03:00

Erikoinen iltapäivä. Vein kyytiläisiä Hakaniemeen ja kokeilin vetää torin kulmalla. Kuha iski minuutissa aivan Hiltonin edessä. Pikkukaveri lähti takaisin uimaan happihypyn jälkeen. Periaatteessa kuhaa voisi heittää suoraan hotellin terassilta. Koska Töölönlahdessa on kuhaa ja ahventa sekä etenkin keväisin sieltä saa mojovia haukia, vanha sananlasku siitä, että Stadissa pääsee sporalla kalaan, on totta.

Hakaniemestä suuntasin Kivinokan eteen ja aloin etsiä parvea. Huomasin vanhan-Jussin veneen siirtolapuutarhamökkien luona laiturissa. Soitin. Jussi oli kellahtanut levyksi. Olivat voimat menneet äkisti ja joutunut ottamaan tabletin. Ei uskaltanut lähteä vetämään. Olin huolissani, kehotin makaamaan vielä. Kun ikä alkaa olla kahdeksaakymmentä ja jo kerran aortta revennyt... silloin Jussi oli koomassa kaksi viikkoa Meilahdessa. "Laittoivat kaksitoista litraa mustalaisen verta", kuten toipilas itse kuvasi. Talvella pisti jo verkkoja jään alle...

Lammassaaren luona tähyilin mökille päin samalla, kun ajoin kohti Arabianrantaa. Jonkin ajan kuluttua näin Jussin Utternin ajavan kohti Kivinokkaa. Jatkoin lateraaliviitoille. Ei mitään. Selältä sitten löysin parven. Neljä kuhaa peräjälkeen alle kymmenessä minuutissa. Otin kaksi.

Juhannus Killinkoskella

2011-06-26T21:37:00.000+03:00

Jos ajat joskus Virroilta Ähtäriin (kantatie 66), poikkea Killinkoskella vanhalla tehtaalla. Näyttelyitä, taidetta, Suomen paras divari ja kirpputori. Kiinnostava on vanhojen opetustarvikkeiden kokoelma. Uida molskittiin Torisevan rotkojärvissä Virroilla. Minä vietin yön Herraskoskella saalistaen taimenta, ja itikat söivät minua. Niin se menee. Kokolla olimme Killinkoskella.

Paloauto mallia 1957.

Rehtori?

Nukari

2011-06-09T01:35:00.000+03:00

Kalakerhon alkujäsenten kanssa retkellä. Poikkesimme Nukarissa. Iltapäivän lopulta hämärään asti kauniita paikkoja. En saanut varmuudella tärppiäkään, mutta pienistä kaloista paljon havaintoja, yhdestä isommastakin. Jarmolla kaksi kiinnitystä, ja Raija sanoi pikkukalojen hyppineen siiman yli välillä. Rentouttava ulkoilupäivä. Erityisen tyytyväinen olin siitä, etten kalastanut lepikkoa niin paljon enkä menettänyt perhoja.

Kuhakierros tuulisella lahdella

2011-06-02T22:22:00.003+03:00

Olin aikeissa ottaa ponttoonin esiin, mutta soitin vanha-Jussille saadakseni tiedustelutietoja. Jussi sattui olemaan Kivinokassa Utternillaan. Otin vavan, ja menimme yhdessä kierrokselle. Jussi otti ensimmäisen kolmessa minuutissa mutta se meni takaisin. Sitten taipui minun vapani. Olipa aika temuaja. Luulin jo, että iso hauki. Mutta kuha se oli ja keskivartalosta kiinni. Tuntuu sellainen vastus. Jussi jo kaivoi haavia mahtilohen varalta...

Toinen kala oli mittakala, samoin kolmas. Kävimme välillä Jussin mökillä kahvilla ja siivoamassa. Takatullessa pelitti vain Jussin onki. Neljä kuhaa peräjälkeen. Kun katsoo Jussin hapettuneita 1960-luvun Dameja, tietää, ettei ole syönti välineistä kiinni. Palasimme fileoimaan. Lokit söivät hulluina perkeitä.

Jussin tarinat olivat taas meheviä, piipputervalla ryyditettyjä stadilaisia. Sain kuulla sotalapsena olosta, 1940- ja 1950-lukujen Suomenlinnasta, merestä ja siitä miten koulussa raggaripojista tuli mäiskeisen käytävällä käynnin jälkeen nöyriä ja kuuliaisia... oi aikoja.

Harjoitukset Karkkilassa

2011-05-15T22:42:00.000+03:00

Hain Jarmon kahdeksalta. Raija nousi kyytiin Vihdintien varresta. Löysimme Katlankoskelle, jossa tarkastelin siiman puolaamista á la Jarmo. Kuvailin Raijan harjoituksia. Oman heittoharjoitteluni alussa sain yllätyksekseni yhden kiinnityksen ja yhden kaksikymmensenttisen smoltin. Heittelyä muutama tunti, mutta omat tapahtumat lakkasivat. Pienellä koskenpätkällä oli välillä yhdeksänkin "huispaajaa", ja pikkukaloja näytti tarttuvan. Ilma oli mitä sopivin ja paikka tunnelmallinen. Kahvia ja evästä meni. Seurailin tapahtumia välillä enemmän kuin omaa toimintaa. Raija on kärsivällinen ja metodinen harjoittelija.

Vappu Vartiosaaressa

2011-05-01T23:18:00.000+03:00

Pakkasimme tavarat saarireissua varten. Kaksi lapsista teki tenän, mutta perjantaina lähti nuorin prinssi mukaan Sunnavikiin ja sai arvoisensa kohtelun. Lauantaina hänkin lähti kaverinsa luokse yökylään ja keskimmäinen tuli tilalle. Alisa ei suostunut saareen ollenkaan, vaan juhli kotona naapurin tyttöjen kanssa. Sunnuntaina saaressa olivat molemmat pojat ja tuttavaperhe päiväkahvilla. Pojat leikkivät piilosta ison rakennuksen komeroissa. Kerroin tarinaa kartanon kummituksesta, mutta eivät uskoneet.

Sinitiaispariskunta on vallannut pihapuun pöntön ja kaksi sepelkyyhkyä rakentanut pesän villiintyneeseen tuijaan. Lisäksi bongasin peippoja, västäräkkejä ja rastaita. Alppiruusu kukkii pian.

Kävin muutaman luodon kupeessa kokeilemassa Salamanderia ja vihertävää Tobya, mutta ilman havaintoja. Muita yrittäjiä ei ollut. Merivesi ei vieläkään optimissa. Tulin pian pois. Lauantaiaamun siianonkijat pyörittelivät päätään Laajasalon laiturin vieressä: neljän tunnin istumisesta ei muuta kuin vettä niskaan.

Illat istuin kuistilla kahvilla, katselin pimenevään iltaan ja ajattelin "sinisiä ajatuksia". Muissa huviloissa ei ollut ketään. Mantereen valot näkyivät Reposalmen ja Laajalahden takana.

Kauden avaus - nolla kalaa

2011-04-25T22:52:00.001+03:00

Lämpöasteet nousivat toisellekymmenelle, mutta meri huokui kylmää. Ajoimme Porkala Marinista kohti Storaa ja sieltä Kyrkogårdsgrundenin ohi kohti Hermannskäriä ja takaisin. Kokeilin parilla tutulla kivellä Salamanderia tuloksetta. Vesi on vielä alle optimin. Yritin houkutella poikia vielä Lähteelän uimarannan tuntumaan, sillä sieltä voi tavata taimenia lämmittelemässä tällaisina päivinä. Pojille kierros oli kuitenkin jo riittävä. T-paidoilla meinasivat lähteä; vaatimalla sain takit päälle, ja salaa mukaan ottamani haalarit kelpasivat jo Kyrkogårdsgrundenissa...

Perhokalastus houkuttaa

2011-01-24T23:16:00.005+02:00

Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uusi laji.

Pari vuotta olen ääneen ajatellut, että pitäisi perhokalastukseen perehtyä. Keväällä sain Jarmolta parin tunnin heittokoulutuksen Mustikkamaalla, mutta asia jäi hautumaan, kuten yleensä hienot ideani. Kesällä katselin välineitä, mutta Jarmo, valmentajani uuteen lajiin, ei ollut hirveän innostunut Keskisen tavaratalon valikoimasta, jota puhelimessa esittelin. Syksyllä hän väänsi muutaman perhon minulle... Josko alkaisin ottaa asian vakavammin? Vaikea se on yhdessä kalaan lähteä, jos miehellä ei ole edes välineitä.

Kun Tyrskytaimeneen tuli ale, marssin sisään katselemaan. Keskusteltuani parina päivänä myyjän kanssa hän sai minut vakuutetuksi siitä, että minulle sopisi viitosluokan Orvis Power Matrix. Vavan pituus on kahdeksan ja puoli jalkaa, ja kädessä se tuntuu hyvältä. Kaveriksi tuli Battenkill Large Arbor Gold Reel III. Kelluvaa Vision-siimaa ja sata jaardia Orvisin Dacronia vielä pussiin sekä puoli tusinaa perukkeita.

Ensi kesän tavoite on opetella heittämään luontevasti ja saada yksi kala. Vaatimatonta? Ei ollenkaan. Olisi mukava saada kala niin, että sen ansaitsee.

Åland

2010-08-18T23:28:00.003+03:00

Sunnuntaiajelua

2010-07-26T00:35:00.008+03:00

Kokeilin hissutella Sompasta Vartiokylänlahdelle vetäen yhtä uistinta. Mustikkamaan reunassa otti yksi "peruskokoinen" eli kahden reilun vaaksan mittainen ja lähti hetimiten iloisena takaisin. Yritin ajaa polveillen rantamia, mutta ainokaiseksi jäi.

Mantereella meni sadelaahus. Meri puhalsi kuivaa, vain pari pisaraa tuli alkumatkasta. Valot ja varjot taistelivat taivaan kuninkuudesta.

Höpöttelin Herttoniemessä särjenonkijoiden kanssa. Perillä taas oli emostaan eksynyt linnunpoika. Syötin sitä, mutta pakko oli jättää piipittämään. Noinko tuo löytää kotinsa, vai jääkö jo yöllä haukan tai pöllön saaliiksi?

Lyhyt kuhakierros

2010-07-23T23:03:00.003+03:00

Toisen pojan kanssa lyhyt kisa pilvisen taivaan alla. Juniori muuten vain mukana. 19.30-20.30 kaksi viehettä vedessä. Tällä kerralla poika rikkoi 40 senttiä ja minä jäin kolmeenkymmeneenviiteen. Vain kaksi muuta venettä lahdella, ihan eri suunnassa. Perjantaiko ajoi yrittäjät pois vaiko pilvet ja tuuli... Tuntuuhan se 20 astetta viileältä hellekauden jälkeen.

Olisi voinut olla ison kuhan ilta, mutta ihan nuorimmainen alkoi palella ja kyllästyä alkumetreillä.

Kolme tuntia Vanhankaupunginlahdella

2010-07-21T23:12:00.004+03:00

Vanha-Jussi oli lyömässä korttia Kivinokassa, kun soitin. Innostui lähtemään kalan perään sitten. Pääsin pitkästä aikaa Jussin veneeseen tarkkailemaan toimintaa. Jussilla oli hienot ajolinjat, joten vajaassa kolmessa tunnissa veneessä kävi yksitoista kuhaa, mutta kaikki taas 15-45 sentin väliltä. Kolme pamppua saanutta iskivät minun eniten purtuun taikakaluuni, samaten neljä muuta yritteliästä. Pari karkuutustakin oli. Jussilla oli sumppulaatikko veneessä, joten ateria lähti tuoreena mukaan. Tulokasväri toisessa vavassani toi yhden sintin käymään veneessä, joten tilanne saman uistimen kahden eri värin välillä oli "sinikeltainen" 7 ja "oranssikeltainen" 1.

Suomen paras kahvila

2010-07-21T16:22:00.003+03:00

Kalastajalle kahvi kelpaa. Herkkusuuna olen tehnyt vakavaa tutkimusta aiheesta muutaman vuosikymmenen ja todennut, että Suomen parhaan kahvin voi juoda Virtain Jäähdyspohjassa. Kantatie 66:n varrella sijaitsevat Torisevan rotkojärvet. Niistä alaisimman pohjoispäädyssä on korkealla sijaitseva Kahvimaja. Torisevan vieressä on levähdyspaikka. Jo vuosia ovat ystävälliset majan pitäjät tarjoilleet sesonkiaikana hurmaavaa pannukahvia ja tuoreita leivonnaisia. Paikka aukeaa aamukymmeneltä.

Virtain vesi on tunnetusti valtakunnan parasta. Syvät lähteet ja soraharjut takaavat kristallisen laadun. Hyvälaatuisessa kylmässä vedessä on paljon happimolekyylejä, jotka vaikuttavat lopputulemaan oikealaatuisten papujen kanssa. Ja pannukahvia sen olla pitää.

Kun ajaa hiukan Virroille päin, löytää yläisen Torisevan, jossa taas on koko Euroopan paras uimapaikka: luonnonportaat ison männyn juurella ja suoraan kallion tyvessä syvyys 30 metriä. Virkistymään! Samassa järvessä on kirjolohta ja kalastajien keittokatos. Luvat Virtain Teboililta.

Yhden kalan ilta

2010-07-19T12:41:00.006+03:00

Kävimme Malkasaaressa eväsretkellä. Alkuillasta nuorimmainen tahtoi kotiin pelailemaan. Vaimo ja poika lähtivät, ja minä sanoin jääväni yöksi. Ostin Puotilan venekerhon kahvilasta muna-anjovisleivän, juotavaa ja munkkidonitsin. Pyysin suolaa ja sain. Olikin kova nälkä, kun eväät oli syöty aikapäiviä. Illallisen pääruokalajin ajattelin kopaista jostakin väliltä Marjaniemi - Villaluodot. Pelkäsin kerrankin saavani suuren hellekuhan, koska sitä en voisi pitää. Paras yhden miehen saarikala olisi täsmälleen mittakala, 40-senttinen.

Härkäsaaren paikkeilta ei juuri tule isoa kuhaa tähän aikaan, joten suuntasin sinne. Muutama vaaksan mittainen kääpiö kääpiö kävi veneessä, ja sitten tuli kala, joka suorana nipin napin täytti kriteerit. Illallisen hakeminen kesti kymmenen minuuttia vieheen laskusta sen nostoon.

Ajoin pieneen jyrkkärantaiseen saareen, jonka tiesin kaupungin omistamaksi. Siellä ei ollut ketään, koska siellä ei ole keittopaikkoja, ei vessoja tai saunoja. Rantaan pieneen kivenkoloon tein kuivista risuista tulen. Katkaisin kalan pään, suolasin Puotilan venekerhon sirottimella ja iskin kuhan teroitettuun keppiin. Taivaallista loimukuhaa. Syötyäni vielä donitsin polttelin sikarin.

Yksi nuoripari tuli kanootilla yöksi. Kävivät uimassa.

Laitoin riippumaton varjoisaan paikkaan itäsivulle ja menin lojumaan. Katselin männynlatvoja ja taivasta. Kotiluodolta kuului juopuneiden veneilijöiden mörinää. Yritin olla välittämättä. Onneksi lähtivät alkuyöstä. Nukuin, kunnes aamuaurinko iski naamaan.

Aamulla vaimo tuli kahvin ja uusien eväiden kanssa. Saimme olla kahdestaan hetken.

Vartiokylän kuhavesillä

2010-07-05T13:26:00.005+03:00

Soittelin vanha-Jussille, joka kertoi käyneensä "jossakin kaupungin liepeillä" ja huomanneensa, että vain joka viides on mittakala. Jussilla on tapana saada, ja käytän häntä noin niin kuin ilmapuntarina. Kovin on pientä, mietin, mutta halusin itsepäisyyttäni nähdä totuuden kääpiökannasta.

Ei Jussi koskaan Vartsarilla käy, mutta minulle Puotilan venekerhon vieressä oleva laituri kelpasi laskupaikaksi. Vaimo ja nuorin poikani menivät M/S Marialla Hakaniemestä kohti Vartiosaarta. Reilun tunnin kuluttua veneessä oli käynyt yksi sormenmittainen ja kaksi kolmekymmentäsenttistä. Pari kiinnitystä möhlin, kun en jaksanut taiteilla. Veneitä ajeli niin, että joka nurkalla tuntui joku hissuttelevan muutaman vavan kanssa.

Soittipa vaimo, että poika haluaa veneeseen. Olivat käyneet Vartiosaaressa ilmeisesti vain lähimmällä lammasveräjällä asti. Nostin pyydöt ja ajoin pää vinossa keskipenkillä istuen, koska silloin pikkumottini nostaa veneen jonkinlaiseen plaaniin. Muuten kyntää nokka pystyssä.

Kun olivat kyydissä, tein pari vetokierrosta, ja nyt sain päästää yhden kasvamaan ja ottaa yhden mukaan. Jussin näkemys oli toteutunut prikulleen. Poika halusi kotiin näyttämään veljelleen Laajasalosta saamiaan lätkätarroja. Vein heidät Vuosaaren sillan pieleen ja annoin auton avaimet. Sovimme, että vaimo hakee seuraavana päivänä minut ja veneen. Hän otti vastapyydetyn kuhan siivottuna mukaan. Lupasi parin tunnin kuluttua palata. Hyvä hoito oli minulla; hän tuli iltakymmeneltä tuoden vielä lisävettä, leipää, kahvia ja makuupussin. Pojat kuulemma katsoivat jalkapalloa. Annoin uuden kuhan siivottuna kotiin vietäväksi.

Hemmottelu on nälkäisen kalastajan vahinko: jaksoin ajaa enää reilun tunnin, kun teki mieli syömään ja nukkumaan. Ainokaisen nipin napin mitan täyttävän päästin. Sehän olisi mennyt pilalle yön aikana, eikä ollut suolaa mukana. Tulipaikkoja olisi toki löytynyt läheltä. Päätin keskittyä aamuun. Olin viimeinen uistelija alueella.

Ajoin Vartiosaaren kupeeseen pienen kallioniemisen taakse ja pudotin ankkurin. Keskipenkki irti ja kaikki kova perään. Siinä oli punkka valmiina. Syömisen jälkeen säkkiin ja liivi tyynyksi. Mutta hengittämisen kanssa tuli vaikeuksia. Ruotsin kuninkaallisen ja riisutun armeijan ylijäämäsäkin sisus on untuvaa. Kunnon happea saadakseen on annettava sääskien syödä nenää vapaasti. Avasin säkin vain peitoksi, jolloin sain ilmarakosen jonnekin ponttoonin ja lattian väliin. Mutta ei sielläkään kauan jaksanut, kun selällään on mukavampi. Annoin olla, avasin rinnankin paljaaksi ja nukuin ihanan taivaan alla. Hilajainen oli lauantaiyö merellä. Joskus yöllä heräsin, kun kaksi hyttystä istui ponttoonilla minua katsellen. Toinen kysyi toiselta, että syödäänkö tässä vai kannetaanko maihin ensin. Jätin pojat tuumimaan ja nukuin taas.

Heräsin, kun alkavan hellekuun aamuaurinko iski kasvoihin kuin silitysrauta. Pöpperöissäni nousin ja join lopun haalistuneen kahvin. Lähdin kierrokselle. Aamulla samat paikat eivät antaneet mitään. Turhautuneena ajattelin jo lopettaa, mutta lähdin ajamaan hupia. Ajoin Degerön kanavasta läpi ja Tuorinniemen ohi Kulosaareen. Kasinon edustalla laskin vapaa sen verran, että osuin saamaan yhden pikkukuhan. Päästin takaisin. Mustikkamaan uimarannan edestä sain vielä järeän meriahvenen, kesäkalaksi oikein mukavan. Kun vaimokin soitti, että tulisivat porukalla uimaan, aloin lopetella.

Jussi oli ollut oraakkeli. Kaksi kuhaa illalla lähti kotiin ja kaikkiaan kymmenen nousi veneeseen. Ahven otti samaan vieheeseen kuin kuhatkin. Toinen käytössä ollut viehe ei antanut mitään. Ehkä se on sille isolle kuhalle, jota ei ole, ainakaan vielä.

Juhannus Virroilla

2010-07-02T01:21:00.011+03:00

Kalastelin Toisvedellä. Virroilla kävimme aattona. Perinnekylässä oli vanhan ajan markkinat. Hämmästelimme entisajan työvaiheita. Kokolle menimme Killinkoskelle. Pojat uivat ja kuivattelivat välillä kokon hehkussa.

Svartö 21.6.-23.6. 2010

2010-07-02T01:07:00.007+03:00

Kaksi yötä Storassa. Taivaankansi läikehti iltaisin. Isot säynävät pitivät ruskeasta jigistä, ja pojat uida pulikoivat, tutkivat saaria ja kiveliöitä. Storassa seisoi peura yöllä teltan vieressä. Oli ilmeisesti jäänyt saareen kelirikon aikana vangiksi. Nehän tulevat, kuten hirvetkin, saariin syömään raskaslumisina talvina. Saa nähdä aikooko se olla talveen vai yrittääkö uimalla mantereelle.

Porkkalassa 30.5.

2010-06-01T22:25:00.010+03:00

Porkkala 15.5-16.5

2010-05-22T07:53:00.007+03:00

Vartiosaaresta palattuamme lähdin heti Porkkalaan. Pääsin muutaman kerran heittämään, mutta tuuli teki hommasta järjetöntä, ja kello oli puoli kymmenen ennen kuin olin kolunnut ensimmäiset kivet. Pelastauduin Storan suojasatamaan ja vietin pimeän tunnit keittokatoksella tulilla. Yhdistin pari penkkiä ja torkahdinkin tunniksi. Yön viiletessä kylmältä mereltä tuleva väre herätti. Onneksi oli lämpökerrasto puvun alla.

Aamulla oli komeaa. Lähdin neljältä odottamaan auringonnousua ja pääsin aloittamaan taimenen haun. Mutta tuuli heräsi parin tunnin kuluttua. Oli vaikea osua kivien viereen, kun pulkka liukui paikkojen ohi heti kun sen laittoi tyhjäkäynnille. Tein kuitenkin aamuyhdeksään sitkeää yritystä ja kävin kärjessä kääntymässä. Marinissa oli pari uisteluvenettä ja niissä porukat krapulassa. Eivät olleet lähteneet uistelemaan tuulen vuoksi.

Vartiosaari 13.5.-15.5.

2010-05-22T07:38:00.007+03:00

Olimme pikku-Puustellissa.

Helsinge, vanha Helsingin pitäjä

2010-01-01T09:59:00.016+02:00

Lähdimme kävelylle jokivarteen. Päätimme pistäytyä "Vanajan takaisella" katsomassa Uudenvuoden aaton kirpeätä aamua. "Vanda" on Vanajaveden taakse viittaava suomalaislaina, hämäläisperäinen nimi, mahdollisesti peräisin Janakkalan suunnalta. Ruotsinkieliset kutsuivat Helsingaata (nykyinen Vantaanjoki) nimellä "Vanda å". Siitä se tuli.

Tulimme Suutarilan (Skomakarböle) suunnasta ja Siltamäen (Brobacka) kohdalla ylitimme Keravanjoen. Saavuimme paikkaan, missä oli myöhemmän pääkaupungin ensimmäinen asutus. Vantaalta ja Helsingistä ei löydy kalmistoja vuosilta 900-1200. Ensimmäiset muuttajat tulivat Karjaan suunnasta, ja asutus vakiintui 1300-luvulla Kirkonkylän (Kyrkoby) tonttimaalle. Tonttimaa on Keravanjoen ja Vantaanjoen risteysalueella.

Ennen asuttamista hämäläiset metsästivät täällä. Sipoon rantamaa ja Helsingaan (hälsinglantilaisten joki) kosket olivat Hattulan ja Hauhon apajia. Mutta vuonna 1347 pitäjän itäpuoliset merikalastusoikeudet tuomittiin Sottungille. Maunu Eerikinpoika lahjoitti koskien kalastusoikeudet virolaiselle luostarille neljä vuotta myöhemmin.

Näihin aikoihin helsingeläiset tekivät alueelle puukirkon. Kun luostarin valtaoikeudet viimein loppuivat vuonna 1428, kyläläiset rakensivat Pyhän Laurin kivikirkon. Aikamoinen voimannäyte. Sitä se lohisoppa tiesi... Vuonna 1699 täällä oli jo yhdeksän kantataloa. Pikkukyliä syntyi sitten lisää. Tikkurila (Dickursby) on yksi vanhimmista, samaten Suutarila.

Varsinainen Helsingin kaupunki on ihan eri kylä. Sen perusti Kustaa Vaasa mahtikäskyllään Helsingaan suulle, nykyisten Toukolan ja Koskelan rajamaille. Sen piti kilpailla Tallinnan kanssa kaupasta. Siitä se siirrettiin sata vuotta myöhemmin etelämmäs parempaan satamaan. Sen kaupungin asukkaat olivat pakkosiirtolaisia, kuten tavallaan myöhemminkin.

Tästä vanhasta Helsingin pitäjästä tuli Helsingin maalaiskunta vuonna 1865. Osa maalaiskunnan kylistä kuuluu tällä hetkellä Helsinkiin, osa Vantaaseen. Vantaa nimenä rekisteröitiin vasta Vantaan kauppalaa perustettaessa vuonna 1972. Kaksi vuotta myöhemmin siitä tuli kaupunki.

En viitsinyt kuvata Vantaan nykyarkkitehtuuria. Missä Helsinki loppuu, alkaa karmea ja jotenkin kontrolloimaton nousukasmainen rakentaminen, rumat kerrostalolaatikot ja ostosrysät sikin sokin. Samanlaistahan se Itä-Helsingissäkin oli (ja on). Mutta tässä kolkassa Helsinkiä on avaruutta, puistoa ja rakentaminen selvästi harkitumpaa. Keskuspuisto alkaa siitä, mihin Vantaan betoni työntyy. Eivät vantaalaiset sentään kirkon päälle ole rakentaneet. Käymme myös Kirkonkylän myllyllä. Sekin on paikoillaan.

Palaan sillan yli Siltamäkeen. Kävelemme Lestimäelle. Otan kuvan Suutarilantien suuntaan. Se on Suutarilan kattojen tasalla, pieni parinkymmenen metrin kohouma ja tasangon huippu... Tämä mäki oli 1700-luvulla mestauspaikka. Ennen Venäjän valtaa ja tsaarin ymmärtäväistä suhtautumista raiskauksiin ja murhiin uusintarikollisuus ehkäistiin yksilön kohdalla sataprosenttisesti.

Illalla ammumme lasten kanssa muutaman raketin.

Joulu

2009-12-28T08:54:00.015+02:00

Huurteisena aukesi jouluaattoaamu. 22 pakkasastetta. Peruslämmityksen ansiosta tupa ei ollut aivan jäässä, mutta vielä tulopäivänä, aatonaattoiltana, kamarissa oli vain 12 astetta lämmintä. Tulovesi ei mennyt termostaatin ohi kamarin patterille. Ilmaus ei auttanut. Tuvan puolella oli yli 20, koska leivinuuni oli kuuma. Seuraavana aamuna saimme sohittua vesipatterin termostaatin alaista nastaa sen verran, että vesi pääsi taas patteriin. Kara oli ollut jumissa. Koko talo lämpeni nyt. Yläkertaa emme heti tarvinneetkaan.

Maalämpö laitettiin kesällä. Kaksi pitkää viikseä menee nyt pellossa parissa metrissä. Hyvin pelaa.

Tuulenkaatoja on riittänyt ja muuta rankaa. Lämmityshalkoja on liiterissä kattoon asti. Saunoimme joka ilta. Lapset mylläsivät hangessa. Minä en hankeen mennyt kierimään, mutta kipaisin nakusena lenkin aitan ympäri poikien yllytyksestä. Pojat juoksivat perässä ja heittivät puuterilunta niskaani.

Joulupukki tuli. Pääsimme syömään. Laitoin linnuille kauroja ja ohraa. Tulivat miltei heti, tali- ja sinitiaiset. Yksi lensi ikkunalle lämpömittarin päälle kiittämään. Kaivoin kameraa, mutta se karkasi.

Susista tiedämme sen, että yhdellä pariskunnalla on jo kahdeksan pentua ja sudet on nähty Ohtolassa, eli ensi kertaa myös talon eteläpuolella. Lähimmän susien tappaman hirvenvasan tiedetään kaatuneen kilometrin verran haan takana. Mutta ei jouluna näkynyt susia tai hirviä, tiaisia vain.

Porkkala 28.11

2009-11-29T07:54:00.013+02:00

Ajoin Porkkala Mariniin ja valmistin veneen. Valoa alkoi tulla kello 8.30, ja ensimmäisen kuvan otin parikymmentä minuuttia myöhemmin. Kahden miehen peltivene lähti yhtaikaa, eli yhdeksältä. Näin heidän heittelevän lusikoita Kimi Räikkösen huvilan edustalla olevan niemekkeen kivien viereen. Ajaessani lounaaseen huomasin heidän liikkuvan sisään Lähteelän uimarannalle. Sen jälkeen kohtasimme reilut viisi tuntia myöhemmin palatessamme yhtaikaa satamaan. He suuntasivat ilmeisesti Porkkalan kärkeen ja minä luodoille laivaväylän taakse.

Sain nauttia yksinäisestä merestä. Välillä sadehuntu pyyhki ylitse, välillä taivas rakoili paljastaen marraskuisen heikon auringonvalon. Sateenkaaren pätkiä ilmestyi sinne tänne. Parhaimmillaan valo oli kymmenen minuutin ajan kuin kevätpäivänä (kuva Hermanskärin eteläpuolen rantaheinästä), mutta sitten tuli pimeyden musta kypärä ja vesi kiehui hernerokkana. Yhdessä vaiheessa idässä oli sysimustaa ja lännessä kajasti pilvien välistä tunkeva valo. Olin kahden maailman rajalla kuin mikäkin vaaka ja vedenjakaja. Viiteen tuntiin en nähnyt kuin yhden merivartioaluksen matkalla lounaaseen.

Täpläkylkiä oli vaikea löytää. Ajelin saarelta toiselle. Uistelin isommat saaret ympäri ja heittelin parhaan näköiset paikat. Päivän ainoaksi tapahtumaksi jäi mojova kiinnitys taimeneen pyöriessäni alueella Hermanskär-Söderskär-Landgrund.

Ruisleipä, kahvi ja läski piti lämpimänä. Ei tehnyt mieli tulla pois. Mieluiten olisin jäänyt johonkin saareen tulille ihmettelemään Pohjolan yötä, sen läikehtivää ja mustaa taivasta. Varustus oli kuitenkin vain päiväretkeen, joten ennen hämärää laskin Porkkalan kainaloon.

Toinen venekunta saapui. Heillä oli ollut tapahtuma heti aluksi Lähteelän rannassa, alamittainen taimen. Muuten oli ollut meri hiljainen.

15.11 Etelä-Päijänne

2009-11-16T20:55:00.004+02:00

Sumuisena sunnuntaina hyvän porukan vieraana (Börje, Björn ja Ossi). Valoisan ajan uistelu tuotti Börjelle yhden tapahtuman, mutta muuten oli järvi hiljainen.

Makkararetki

2009-11-01T23:04:00.012+02:00

Marraskuun alun värit ovat sininen ja violetti. Kallion lätäköt ovat jäässä. Meri on täällä kärjessä auki vielä pitkään. Suuren selän takaa käyvät lounais- ja länsituulet eivät jätä pintaa rauhaan. Täällä kalastetaan avovedestä meritaimenta samaan aikaan, kun äijät istuvat niemen takana lahdessa matikkapilkillä.

Mutta me kävimme vain toivottamassa merelle hyvää syksyä.

Porkkalan edustalla

2009-10-31T22:38:00.006+02:00

Tänään Arton kanssa Porkkalassa kello 11-15. Heitellen Kyrkogårdsön (eteläreuna), Kyrkogårdsgrunden (etelä ja itäpuoli), Högholmen reuna - niemenkärki - Grailsgrund uistellen ja pari kertaa heitellen ja kotiin.

Tuuli koillinen-itä noin 5m/s, komea ilma. Ei tapahtumia, ei muita yrittäjiä. Yksi vene teki vasta lähtöä Porkala Marinissa klo 14.30, ilmeisesti vetouistelemaan.

En muista, että olisin itätuulella koskaan saanut täältä, eikä taika mennyt rikki. Näimme alleja, joutsenia ja mahdollisesti maakotkan.

Järvellä 15.10.

2009-10-18T17:53:00.010+03:00

Parasta, mitä voi olla, on lokakuinen auringonlasku järvellä. Viiden asteen lämpötila vaihtuu pakkasen rajalle. Vesi on sileä peili. Missään ei ole eloa, ei kalan vastausta. Kaislikon luona saa harvoin, mutta isompia. Välillä on hyvä juoda kahvia ja tuntea maailman ja taivaan hiljaa hymyilevän. Tuskin missään on ihminen niin lähellä maailmankaikkeutta, Jumalaansa. Tätä Suomesta esi-isät löysivät. Joku syy siihen on, että tänne jäimme.

Uutelan edustalla 11.10.

2009-10-14T19:42:00.003+03:00

Poikkesimme Pentin kanssa ajelulle Vuosaaren edustalle. Termospullot ja leivät kun oli mukana, köröteltiin viisi tuntia. Sakatanniemen sivu, Huomenlahja, Neitsytsaaret ja kaikki kivet ja luodot. Vedossa oli Bomber 16A, heiteltiin välillä kiville Kuusamon Taimenta ja Tiuraa. Ei mitään. Pyydyksiä oli paljon ja isoja. Niitä väistelimme.

Rannoilla nähtiin kanoottiretkeläisiä. Kaunis oli päivä. Ajankuluksi käsittelimme valtakunnan asiat ja samaa mieltä olimme likimain kaikesta, ainakin melkein. Kuvan kohdalta laskimme ja nostimme paatin.

Espoolaiset saivat samana päivänä kaloja.

Saana-Malla-Steindaalsbreen

2009-09-18T21:48:00.023+03:00

Ryhmä 15-vuotiaita helsinkiläisnuoria käveli Saanalle, laskeutui sen itäpuolelle ja kiersi Saanajärven kautta Kilpisjärven rantaan. Levättyään Kilpisjärvellä he jatkoivat Kolttalahteen ja tulivat Mallan läpi takaisin, poiketen pikku-Mallan huipulla. Autokuljetus Lyngeniin, ja siellä kulku Steindaalsbreenin jäätikölle ja takaisin Lyngen-vuonolle. 55 kilometriä kolmessa vuorokaudessa, suuri osa nousua. Eikä valituksen sanaa kuulunut.

Muistimme eräällä tauolla "lasten ristiretken" osanottajia. Kilpisjärvellä oli keväällä 1945 kuusisataa varusmiestä kapteeni Leimun johdolla vartioimassa Lyngen-asemiin kaivautuneita saksalaisia. Viimeinen tulitaistelu Suomen maaperällä käytiin 25.4. 1945.

Ilmailumuseo

2009-08-23T16:05:00.013+03:00

Syksyn tullen retkien kesto ja etäisyys kotoa vähenevät. Ilmailumuseo on lentokentän kupeessa, joten sinne poljimme pyörillä alle puolessa tunnissa.

Ulkona meitä odottivat Gnat, Mig-21 ja Fouga Magister sulassa sovussa. Fouga on ehkä kaikkien aikojen siroin suihkukone. Halleissa on Draken, DC-3, Convair Metropolitan ja monta muuta lentokonetta ja helikopteria.

Museossa on yleensä pari peliä ja suihkukonesimulaattori, jolla leikkiä. Osaan tehdä hallitun laskun, mutta nyt en löytänyt kentälle takaisin ja löpö loppui...

Julman näköinen palomies 1960-luvulta

109 löytyi merestä.

Malmin tohinaa

2009-08-16T22:47:00.011+03:00

Poikien kanssa Malmin kupeessa. Potkurivehkeitä kuvasimme aidan luona, mutta suihkukoneita varten otimme asemat Fallkullan takaiselta pellolta. Laskin, että koneet tekevät manööverit suoja-alueen päällä. Oikein laskettu. Sain pokkarillani edes jonkinlaisia kuvia. 800 metrin päässä Malmin lentokenttärakennuksen kupeeseen aidatun yleisön joukosta ei olisi voinut kuvitellakaan ilman metristä putkea...

Ylimmässä kuvassa on vanha "Dakota" eli DC-3. Se oli käytössä pitkään Utissa. Tämä yksilö on Malmin ilmaveteraanien kone.

Kahdessa seuraavassa kuvassa on Josip Broz Titon käytössä ollut DC-6. Kone tuli Itävallasta.

DC-3

Titon vanha kone nousee.

Midnight Hawks, Ilmavoimien taitolentopumppu

F-18 Hornet

Mustalampi, Nuuksio

2009-08-16T22:43:00.001+03:00

Heinäkuun intiaanit

2009-07-30T13:15:00.037+03:00

Olen onnekas. Lomallani saan viettää uuden intiaaniajan poikieni kanssa.

Eräänä päivänä kömmimme kiitoradan päähän odottamaan nelimoottorisen Pekingin koneen lähtöä. Siellä se tulee.

Ja kohina on melkoinen. Pian se kaartaa lännen kautta kohti pohjoista.

Sitä ennen poikkesimme saareen, jossa mustikat odottivat. Väki ei niitä näe, koska eivät juuri teiltä poikkea tai veneestä nouse. Me tyydyimme maistiaisiin, vaikka paikasta olisi saanut ämpärin tuosta vain.

Pari päivää sitten venelaatikko alkoi hiljalleen täyttyä. Näitä 40-45-sentin kaloja ennen veneessä kävi kuusi pientä kuhaa.

Edellinen retki olikin tyhjä retki. Silloin Sompasaaren takaa nousi "ufoja" poikien iloksi.

Tapion uhripaikka

2009-07-22T12:27:00.013+03:00

Reposalmen takana, vain 200 metriä mantereesta, on oma maailmansa. Otan sen joskus tukikohdaksi, kun uistelu tapahtuu alueella Vartiokylänlahti - Kallahdenselkä - Karpinselkä. Vartiosaari on eräs lempipaikoistani Helsingissä. Se on voimapaikka, pyhä paikka. Kalavedet olivat ennen 1300-lukua hämäläisten nautinta-alueita yhdessä Sipoon rantamaiden ja Helsingaan (Helsinginjoki) koskien kanssa. Vakituista asutusta nykyisellä pääkaupunkiseudulla ei ollut.

Pysyvä asutus tuli 1300-luvulla Karjaan suunnasta. Ensimmäiset tulijat asettuivat Kyrkobyn alueelle paljon ylemmäs, nykyisen Vantaan Pyhän Laurin kirkon paikkeille. Kuningas Maunu Eerikinpoika lahjoitti koskioikeudet virolaisille. Kyllä Hattulan ja Hauhon väkeä otti päähän tämä touhu, uudesta uskosta puhumattakaan.

Akavalaisten lomatuki Ry:n vuokraama Lomaranta (entinen Sunnanvikin kartano) pilkottaa metsittyneen saviharjanteen takaa. Puutarhuria ei ole ollut vuosikymmeniin. Aikoinaan masellit kävelivät päivänvarjojensa kanssa... Huvilassa soi flyygeli. Puisto oli hyvin hoidettu. Harvinaiset kasvit oli merkitty metallisin nimikyltein. Henkilökuntaa oli: renkejä ja piikoja, hovimestari. Omia lapsia isäntäpari ja rakennuttaja ei saanut. Perilliset myivät huvilan. Se joutui Alkolle, Alkolta KOPille, ja 1980-luvulla huvila ajautui kunnan käsiin. Koppilaiset olivat repineet harvinaiset kasvitkin mukaansa mennessään.

Helsingin kaupungin palveluksessa olevat akavalaiset tekevät talkoita ajoittain, ja Lomaranta pysyy pystyssä. Olemme silloin tällöin huvilassa muutaman päivän, ja ovat he minulle vuokranneet, vaikka en suorassa palvelusuhteessa kuntaan olekaan. Nyt olimme Rusthollissa, entisessä renkituvassa, sillä Lomaranta oli varattu. Rusthollikin on riittävän iso meille, sillä siellä on kuusi makuupaikkaa kolmessa makuuhuoneessa.

Sauna on paremmassa kunnossa, ja se on uudempikin. Saunasta pääsee suoraan Reposalmen veteen uimaan.

Tapion pöytä. Kun kuusen kasvu pysähtyy, ja se leviää näin, se on muinaissuomalaisen käsityksen mukaan sopiva Tapion uhripaikaksi. Laitoin muutaman mustikan Tapiolle ja kumarsin.

Viikinkikalliolla oli aikoinaan tähystyspaikka. Kuvasta näkee, miten oivallinen paikka se on ollut: syväväylä Vuosaareen näkyy, samaten Sipoon edusta. Nimet "Vartiosaari" ja "Roihuvuori" ovat vanhaa perua.

Vartiosaareen ei ole rakennettu uutta sitten 1950-luvun. Saaren "valtatie" on vieläkin kaksisataa vuotta vanhassa asussa. Se on kapeampi kuin Kuninkaantiet, joilta vaadittiin 3,6 metrin leveys. Kuvan kaltaisia oli valtaosa senaikaisista kärryteistä.

Saaressa on paljon huviloita, rukouspaikka ja luostari. Luostarissa on tällä hetkellä yksi nunna.

Joskus suunniteltiin Vartiosaaren yli superväylää Helsinkiin. Onneksi suunnitelma kaatui.

Svartö 15.7-17.7

2009-07-17T13:41:00.014+03:00

Telttaretkellä poikien kanssa. Stora Svartö tukikohtana. Yritimme jallittaa ahventa, mutta kunnon kaliiperia ei löytynyt. Saimme teltan kahden polun risteykseen tasaiselle sammalelle - taatusti saaren paras paikka. Pojat kävivät Lähteelän laiturissa uimassa. Ensimmäisenä iltana sumu nousi Rönnskärin takaa ollessamme Kyrkogårdsgrundenin vieressä ahventa etsimässä, joten palasimme viisaasti. Alimmassa kuvassa Rönnskäriä ei enää näy: kuva on otettu Svartön länsireunalta. Kymmenen minuutin päästä on jo aika haaleaa, ja puolen tunnin päästä ei nähnyt mitään. Tähystäjä Santtu näki ensimmäisenä sumun nousun, mistä ilman tutkaa liikkuva pikkupartiomme erikseen kiittää. Nouseva sumu ajaa pikaveneenkin kiinni, saati sitten meidän pahnapuhaltimemme.

Teimme römpsässä currykanamuhennosta. Pojat heittelivät kiviä rannalla yhteentoista. Vannottivat vielä minua herättämään seitsemältä, että ehtisimme katsomaan ruotsinlaivoja.

Aamulla piipahdimme väylällä laivoja katsomassa, mutta vain Viking tuli sisään, Silja meni avomerellä. Luodolla vihaiset linnut kimpussa, vetäydyimme. Aamukahvit joimme Porkkalan kaupassa. Ajoimme myös majakan kupeelle ja kiersimme Rönnskärin jigaillen siellä täällä. Toisen illan muhennos, "Lancashire Hot Pot", ei saanut pojilta varauksetonta hyväksyntää. Onneksi olivat syöneet koko päivän keksejä, ja makkara kelpasi. Illalla käväisimme vielä väylällä, koska Silja Symphony tuli sisäreittiä.

Toisena iltana pojille tuli uni nopeammin, ja aamullakin he nukkuivat yhdeksään asti. Lämmintä oli, kuiva sammal alla pehmeä. Yölämpötila ehkä 11-13, päivällä 21-24. Ensi illan sumu oli todella kostea, kaikki huokoiset puserot kostuivat eivätkä kuivuneet narulla ennen seuraavan keskipäivän räkötettä.

Näimme pienellä luodolla pari valkoposkihanhea. Yhdestä yrmystä otin kuvan. Huomasimme kymmenpäisen parven myöhemmin Svartön rannassa. Olen aina luullut, ettei niitä ole kesällä kuin Virossa ja Gotlannissa ja että ne vain piipahtavat Suomessa muuton yhteydessä.

Aamu itään

Takaisin rantaan + ensi havainto sumusta.

Virrat

2009-07-05T20:02:00.010+03:00

Järvellä

2009-06-25T09:56:00.007+03:00

Rasvatyyni järvi. Aurinko laski Ikkalan kuusien taakse puoliltaöiltä mutta jätti valonsa taivaalle. Kyllä Suomen yötön yö on sentään jotakin. En olisi halunnut tulla pois ollenkaan.

Keltainen Jesse yksin, sitten Shad Rap yksin, vielä tuplana Jesse ja Shad Rap, Nilsu yksin... ja jokaisen oppimani paikan yli ajoin. Vasta kotirantaa lähestyessä, puolenyön jälkeen, laitoin Rattlin Rapin ja tulin niin lähelle matalikkoa kuin sielu sieti. Puolensadan metrin ajon jälkeen iski hauki. Vapautettuani sen heitin vaapun taakse suoraan ajosta, ja kuha nappasi kiinni välittömästi. Ajoin saman aarin vielä viitisen kertaa, mutta muita ei kuulunut. Epäilen, että olisi pitänyt tullakin vasta hämärissä ja jatkaa aamuun.

Vanhankaupunginlahti-Sompasaari

2009-06-23T00:49:00.008+03:00

Klo 21.00-23.00

Joku kertoi, että jäänmurtajien kupeeltakin voi saada isoja kuhia. No, poikien kanssa kokeiltiin. Kuhakin saatiin, mutta muuten meni seikkailuajeluksi. Vanhemmalta pojalta pääsi kaksi irti, ja kuvan yksilökin on pojan vavasta. Poika oli vain lopettanut hetkeksi kalastamisen ja vapa oli isän hallussa. Kaikki kiinnitykset pojan keltaisenpunaiseen pieneen Nils Masteriin. Sama kone mutta erivärisenä (sinikeltainen) ei tällä kerralla antanut mitään.

Kiinnitykset kahden aarin alalta taas, Itäväylältä 200 metriä pohjoiseen. Vetoveneitä oli iso lauma vielä yhdeksältä ja kaikki taisivat tällä kerralla olla väärässä paikassa (Kuusiluoto-Kivinokka). Ainakaan me emme löytäneet sieltä mitään. Usko urbaaniin kuhastamiseen kuitenkin kasvoi.

Italian juhannus

2009-06-23T00:40:00.003+03:00

Vanhankaupunginlahti

2009-06-09T23:24:00.004+03:00

Klo 18.30-22.00

Kalakaveriksi lähti Pentti. Kumiveneen laskimme Vanhankaupunginkosken suvannossa ja ajoimme sitten suunnassa Kuusiluoto-Lammassaari-Kivinokka. Kuusiluodon vieressä tärppäsi heti, mutta kuha pääsi veneen vieressä karkuun. Yritin nostaa sukkana veneeseen, vaikka Pentti olisi ollut siinä haavimiehenä. Sataa tihuutteli. Samasta paikasta tuli heti perään toinen veneeseen ja parin ajokerran jälkeen vielä kolmas ja sekin kyytiin. Kaikki pieneen siniselkäiseen ja keltamahaiseen Nilsuun. Pentti uitti Stormia ja Jesseä mutta ei tällä kertaa tärähtänyt, vaikka vieheiden värit olivat varsin kuhamaiset. Olisiko pilvisellä säällä tummaselkäinen sittenkin parempi? Epäilen juuri näin olleen asianlaita ja minäkin uitin Nilsua vain siksi, että varsinaiset keltaiset sun muut kuhavaappuni raapivat koko ajan ruohoa. Kuha on lahdella tähän aikaan saatavissa ihan 1,5-2 metrin vedestä.

Kuhat olivat vielä mätilastissa, joten ilmeisesti kanta on puolikutuista, ja sehän merkitsee sitä, että isot eivät ole vielä tulleet kaikki lahdelle.

Sade taukosi siinä, joten lilliteltiin ja juotiin välillä kahvia. Puhuttiin niitä näitä elämisestä ja sen laadusta. Tapahtumat tulivat ensimmäisen tunnin aikana. Sen jälkeen bensaa paloi vielä kaksi ja puoli tuntia.

Näimme kaksi muuta venettä. Toisessa oli useita vapoja ja levittäjät. Ajelivat aika laajalti lahdella. Tarjosin toista kuhaa Pentille mukaan, mutta hän päätti, että minä vien kotiin molemmat. Hän pääsee todennäköisesti jo torstaina vesille, ja minä pääsen vasta juhannuksen jälkeen seuraavan kerran.

Täytyy toivoa Pentille hyvää retkeä. Siinä on mies parhaasta päästä ja huumori tallella.

Svartö-Rönnskär

2009-06-03T22:19:00.003+03:00

Kuumana viikonloppuna, sunnuntaista maanantaihin 31.5-1.6, ajeltiin poikien kanssa luodolta luodolle. Tukikohtana oli Stora Svartö ja jigailemassa käytiin pisimmillään Rönnskärin kupeella. Rönnskärissä joku äijä kiikaroi tykin päällä perheen hyppiessä kankaalla. Yliopiston lintumies? Luotsi? Muilla sinne ei juuri ole asiaa. Samaten poliisivene rantautui sinne, ja neljä virkapukuista lähti kävelemään ylös kalliota. Mitään välttämätöntä asiaahan poliisilla ei ole Puolustusvoimien saareen ja siviilit häätäisi pois Mäkiluodosta tuleva partiovene. Taisivat mennä vain tutustumaan saareen.

Nukuimme Fjällrävenin tunneliteltassa saaren eteläsivulla. Komea "mökkinäkymä". Illalliseksi jouduimme tyytymään paistettuun kabanossiin ja voileipiin.

Seuraavana aamuna olimme jo kahdeksalta ottamassa vastaan ruotsinlaivoja, jotka tulevat sisään Rönnskärin pohjoispuolelta. Seisoimme luodolla katsomassa, miten aallot huljuttavat kiviä. Harmi, että kamera puuttui. Olisin luodon korkeimmalta kohdalta saanut hyvän kuvan siitä, miten pienet pojat seisoivat luodon nokassa, kun iso laiva tulee hetken suoraan kohti ja toinen perässä juuri kääntyy ränniin. Siinä kohtaa tehdään niin tiukka mutka, että iso kelluva hotelli kallistuu. Huomasimme, että Vikingin Gabriella teki isommat aallot: pienempi alus meni lujempaa siinä kapeikossa. Serenade pisti puita uuniin sitten suoralla.

Aurinko paistoi hurjasti. Piti rasvata pojat hyvin 30-kertoimisella Nivealla. Uimassakin pojat kävivät. Lopulta saimme mato-ongella ainoat saaliimme: pojat onkivat kolmipiikkejä ja särkiä Porkkalan kaupan laiturissa samalla, kun minä pakkasin tavaroita autoon.

Tätä kirjoittaessa on jo kylmempää ja sateista. Maanantaina iltapäivällä saaresta pois tullessamme oli 28 astetta lämmintä.

Pörinää järvellä

2009-05-27T23:53:00.004+03:00

Virrat

2009-05-25T10:56:00.002+03:00

Virroilla pitkää viikonloppua viettämässä. Perjantai-iltana vesille.

Vielä on vesi kylmää, sillä kirkas pintakulkuinen Jesse-kuhavaappuni sai kulkea ihan rauhassa. Ei auttanut, vaikka laitoin tuplat ja Shad Rapin veturiksi. Pikkupojat pistivät pienet Rattlin Rapit peliin, ja niinpä molemmilla oli illan aikana siiman päässä aimo hauet. Vanhempi saikin haukensa, joka iski selällä olevalla matalikolla. 6-vuotiaan hauki iski venerannassa, kun purin tavaroita ja pojat heittelivät laiturilta. Hän luuli vieheen olevan pohjassa ja aukoi kampea saadakseen kuvan irtoamaan. Näin vavan liikkeen ja sanoin, että se on kala. Poika innostui, mutta hauki pääsi irti ihan laiturin vieressä. Iso kita ja hauen pärskytys säikäytti pojan aluksi juoksemaan penkereelle ja jättämään vavan laiturille, mutta sitten emme olleet saada häntä enää autoon, koska hän "halusi kalan" ja viskoi viskomistaan laiturilta.

Saatu hauki oli kellarissa yön ja grillattiin kunnolla suolattuna ulkona savupöntössä (ilman savua) . Se oli parempaa kuin norjalainen lohi, joka on kaupassakin pahimillaan pyyntipäivästä kuukauden vanhaa. Tosi on.

Sumutarinoita

2009-05-21T22:56:00.006+03:00

Tällä kertaa en liitä kuvaa juttuuni, sillä kamerani putosi 16.5 Vartiosaaren laiturin luona mereen enkä ole ehtinyt hommata uutta. Saaressa pojat tallasivat myös silmälasini tuhannen kiemuraan ja koska sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta, menetin viehepakkini Vuosaaressa kovassa tuulessa. Se meni avoimena äkillisen hiivarin tullessa rantakalliolta mereen kuin purjevene ja aalto käänsi nurin... sisus lienee ollut 600-700 euron arvoinen.

Vaan ei hätää. Käväisin Anttilasta muutamia ensi hädän välineitä ja jo on käyty monta reissua tekemässä. Tänään tapahtui opettavaisin eikä aivan vaaratonkaan. Eksyimme sumussa avomeren reunassa, minä ja 6-vuotias poikani.

Aamupäivällä ajelimme Sipoon edustalla Granön vesillä. Kahdeksanvuotias halusi kotiin, joten vaihdoimme nuorimmaisen kanssa veneen laskupaikan länteen vietyämme veikan kotiin. Ajoimme Porkkalaan. Porkkalan kaupalla huomasin, että sumua alkaa kehkeytyä, mutta katsoin, että ehdimme kopaista Kyrkogårdsögrundenin ympäriltä. Ajoimme sinne. Ehdimmekin muutaman heiton tehdä. Siinä rannan ollessa näkyvissä ei ollut helppo huomata, että sumu sakeni kunnon puuroksi. Mutta niin se vain teki. Poika halusi jonnekin syömään. Kompassia ei ollut, joten otin suunnan arviolta kohti Svartöta, koska siellä on tulipaikkoja. Pieleen meni. Pian olimme jonkin tuntemattoman luodon kupeessa eikä hajuakaan oikeasta suunnasta enää. Kiertelin luotoja ja kurkin sumuun. Paikka ei sytyttänyt mitään kelloja. Kaiken lisäksi tuuli yltyi ja maininki alkoi roiskuttaa vettä keulasta. Seurailin rantaa siinä hernerokassa hiki niskassa, ja onneksi luotoketjun päässä oli purjevene parkissa. Kiipesin veneeseen kartan ääreen. Olimme ajaneet Utterböteen, eli 20 astetta vikaan. Uskomatonta, mitä sumu saa aikaan.

Tilanne oli hiukan helpompi, koska olimme kartalla, mutta siitä olimme purjeveneen kipparin kanssa yhtä mieltä, että jos mielimme löytää Porkkalan kärkeen tässä kelissä, meidän oli osuttava kerralla Stora Svartöhön ja yritettävä sitten suoraan Porkkalan edustan matalikolle. Merkkinä olevaa eteläviittaa tuskin löytäisimme. Painoin karttakuvan päähäni ja katsoin tarkkaan tuulen suunnan. Kippari oli huolissaan: näkyvyyttä oli enää ehkä kymmenen metriä. Lupasimme pärjätä. Oli hankala tunne, kun Utterböte katosi peräpeilistä ja tiesi, että 500 metriä isoonkin saareen voi olla liikaa, jos kurssi ei pidä. Sitten se menee pyörimiseksi ja lopulta loppuu bensa ja tulee pimeä. Siinä vaiheessa paatti voi olla Porkkalan selällä sakeassa sumussa jossakin Inkoon ja Kirkkonummen välimaastossa. Se olisi merivartioston paikka sitten. Sikäli kuin nekään löytäisivät niin helposti pimeää pikkuvenettä.

Pikkupoika istui luottavaisena, joten nyt piti hoitaa homma kotiin. Tuijotin sumuun pääni kipeäksi ja painoin menemään. Sumua sumua sumua... mutta sitten alkoi puita ja kallioita häämöttää. Tulimme Svartön rantaan ja kiersin saaren lännen puolelta. Pohjoissivulta otin kurssin kohti oletettua Porkkalan matalikkoa. Olin melko hyvä, mutta lännen puolelta meni sen verran sekä matalikon että eteläviitan ohi, että osuin suoraan Äskholmeniin. Koska näin oli, minun on pitänyt ohittaa eteläviitta parinkymmenen metrin ja Porkkala sadan metrin päästä! Rannalla Äskholmenissa sumun seassa hyppi mökkiläinen, joka oli kuullut koneemme äänen sumussa ja tullut rantaan katsomaan tilannetta. Häneltä varmistin saaren nimen ja vielä kerran suunnan. Katosimme jälleen sumuun ja nyt osuimme Porkkalan ränniin. Uskomaton sakeus. Kun olimme Porkkalan sivussa, emme erottaneet niemenkärkeä lainkaan, vaan poikki salmenkin piti mennä arviolta. Katsoin kelloa. Olimme ajaneet sumuseikkailuamme pienellä alueella tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Muussa tapauksessa matka olisi kestänyt vartin! Kyllä oli hankalaa merellä sokkona pienellä veneellä ilman tutkaa ja kompassia.

Tyhjennettyäni veneen rantaan ajoi iso uisteluvene. Kolme äijää oli veneessä naama kalpeana ja sanoivat, että oli vaikea päästä kotiin plotterin avulla.

Minulla ei ollut edes sitä. Oli vain ystävällinen luotsi tauolla Utterböten kärjessä.

Kyllä sumu vääristää asiat. Kirkkaana iltana olen käynyt paljon pitemmälläkin, Rönnskärin ja Träskön takana, miltei Mäkiluodossa asti. Sumu tekee epävarmaksi. Koko ajan on pieni pelko. Joko ajoin ohi? Olenko kiertänyt ympyrää? Olenko kääntynyt liikaa länteen kohti Inkoota ja jo avomerellä?

Poikakin lie vaistonnut, että isillä taitaa olla pallo hukassa, sillä autossa hän tunnusti pelänneensä hiukan. Vein hänet palatessamme Tuusulantien McDonaldsiin syömään. Kello oli kymmenen, kun sain veneen ja varusteet varastoon.

Kirkkonummi

2009-05-06T22:32:00.004+03:00

Kuusivuotias opetteli haspelinkäyttöä mallikkaasti. Tilanne isän ja pojan yhteisillä haukireissuilla on nyt pojan hyväksi 1-0.

Kabanossi maistui. Ilmankosteus oli aluksi 95%, mutta sitten aurinko alkoi tulla harson takaa. Upinniemestä kuului paljon ammuntaa. Poika kysyi: "Mitä tuo on?"

Kevään ensi päivä

2009-05-03T22:10:00.010+03:00

Kaukana kaupungin humusta on paikka, johon on pakko vetäytyä joskus soutelemaan tai ajelemaan hiljaisilla kierroksilla. Mukavinta on, kun pojat tulevat mukaan, ja toistaiseksi on seura kelvannut. Selvää on, että joskus se päättyy. Eräänä päivänä ovat isoja eivätkä tule, ja pappakin tullut liian vanhaksi istumaan pienessä pulkassa. Kaatuu vielä tuulella köntys ja hukkuu kirkasvetiseen korpijärveen.

Tosin, olisiko parempaa tapaa lähteä?

Mutta monet joutsenen lennot on nähty, pöllön huhuilut ja majavan läiskäykset kuultu täällä, kuhat ja hauet narrattu kesäiltoina.

Nämä kuvat on otettu vapunpäivän aamuna 2009.

Vuosaaren edessä kumiveneellä

2009-04-30T10:07:00.008+03:00

Puolipilvistä, aluksi tyyntä ja sitten alkoi pohjoisen puolelta tulla värettä ja tihkua.

Vapaa keskiviikko meni tutkiessa Vuosaaren edustaa kumiveneestä käsin. Tuuli pohjoisesta ei luvannut hyvää. Tutkin Skatan itäreunan ja Aurinkolahden edustan ja poikkesin selän kivikoilla/matalikoilla. Skatan kärjessä näkyi olevan yksi rannaltakalastaja. Taimen ei ollut kotona, mutta lintuja ja laivoja näkyi. Koska matalikko on väylien välissä, keikuin välillä kuin Linnanmäellä.

Kirkkonummi - Linlo

2009-04-22T16:42:00.012+03:00

Päiväretki meni joutuisasti vaimon kanssa. Haaveilin niemen länsisivusta, koska idässä näytti olevan jäähyhmää lahdukoissa. Mutta vaimo ehdotti itäreittiä. Kuljimme joka niemekkeen ja poukaman. Vaimo kuvasi harvinaisen pikkutikan. Linnut huusivat kuin viidakossa.

Aivan niemen päässä oli komeaa ja vesi auki, mutta ei haukea. Vaimo lähti erilleen, ja minä oikaisin tietämääni haukilahteen. Otin raskaan repun selästä. Kaksi heittoa Bomberilla, ja puhelin soi taskussa. Vaimo oli löytänyt "ihanan paikan, jossa voisimme syödä" ja ilmoitti sijainnikseen "aurinko vasemmalla ja oikealla laituri, jossa on vene". Kesti puolisen tuntia päästä kieltämättä hienoon leiripaikkaan.

Makkaranpaistoa, ruisleivän syöntiä ja maisemien ihailua. Siinä päivä kului. Oli pakko palata autolle päin. Tulimme länsisivua. Erään kiven juuressa tein muutaman jigauksen ahvensuspilla. Kolmas "naaraus" tuotti tulosta. Heti huomasi, ettei se ollut mikään tuppihauki. Pirteä kala ei tahtonut talttua millään. Lukko aukesi, kun se oli jo kalliolla.

Kuvanottohetkellä suspi on syvällä nielussa. Oli pakko kalauttaa.

Precis seitsemän kiloa. Murekkeeksi menee.

Paljastin vaimolle, että olin hiukan hermostunut, ehdinkö lainkaan kalastaa. Hän sanoi, että eihän kala olisi ollut siinä, jos olisimme tulleet hiukan aikaisemmin tai myöhemmin paikalle.

Skatan kärjessä aurinko

2009-04-15T22:08:00.003+03:00

Uutela klo 12-13.

Lounasaikaan tein tunnin iskun Uutelan kärkeen. Kuvassa näkyvältä kalliolta nostin kaksi meritaimenta viikko vapun jälkeen vuonna 1999 eli kymmenen vuotta sitten. Toinen, 3,2-kiloinen, oli suuri ilo silloin ja toinen vähän pienempi ilo.

Paljon on Hevossalmesta virrannut vettä sen jälkeen.

Heitin sektorin kahdella eri vieheellä. Vesi on matalalla ja 28-grammainen pöyhi kiviä siihen malliin, että vaihdoin 16-grammaiseen vaaleanpunaiseen Toby Rocketiin. Vuosaaresta tuli ja sinne meni laivoja. Yhtään venettä en nähnyt. Siianonkijoita istui joka puolella niemenkärjen sivuilla.

Tämäkään täsmäiskuni ei tuottanut tulosta. Nyt olen kalastanut neljä tuntia avovedessä hyvissä pisteissä ilman tapahtumia. Mieli oli iloinen, ja ehdinpä juoda siinä kahvitkin. Uutelan kärki on komea paikka.

Mikä siellä savustuu?

2009-04-13T22:56:00.006+03:00

Noidathan tässä savustetaan.

Kokko ja savupönttöni ovat Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan rajalla. Pöntössä savustuu kaupan lohi, sillä olimme vain pääsiäisen vietossa. Myös metsätyöt piti tehdä. Kalalomaa en perheeltä saanut. Ei asiaa jäälle kuulemma minulla.

Oli tavattoman komea pääsiäinen. Kävin toki venettä katsomassa. Kosken edusta oli jo aivan auki, mutta siitä sadan metrin päässä pystyi taasen hyppimään jäällä.

Kuva kokosta on otettu kahdeksan aikaan illalla. Kaikki naapurit olivat kokolla, ja lapsille oli pienempi makkaranpaistotuli. Miesporukoissa kiersi kannu. Puhuttiin susista, sillä taas oli silpaistu hirvi Ähtärin ja Killinkosken välissä. Susia on välillä Kotala-Alavus jo kymmenen yksilöä, mutta kannanhoidollisia kaatolupia ei saa. Tämä on ilmeisesti valtion piirustuksissa reservaatti, jossa toivotaan syntyvän kantaa, joka sitten leviäisi muuallekin. Oli sellaista puhetta, että muutama susi sopii eikä tee hirvikannalle mitään, mutta jos siitä taajenee, tulee väistämättä vaikeuksia. Niitä alkaa jäädä autojen töytäisemäksi tai sitten vanhetessaan eivät pysy vähenevän riistan perässä. Se olisi ilkeätä.

Pihlajavedellä on korvamerkitty pyyntimiehet pakkotapauksia varten. En tiedä, onko Virroilla tai Keuruulla mietitty koko asiaa sen kummemmin.

Veneestä se on helpompaa...

2009-04-08T22:28:00.003+03:00

Huhtikuinen Hernesaari

2009-04-08T21:28:00.006+03:00

Kevään toinen retkeni suuntautui Hernesaaren kärkeen, joka myös on auki. Se on toiminut koko kevään lumenajopaikkana, joten se kalasta: ei taimen tyhmä ole.

Yöpakkaset taittuivat nollaan aamukahdeksalta. Kymmeneltä oli jo neljä astetta. Aurinko möllötti pilvettömältä taivaalta. Kokeilin Tobya ja Viking Herringiä sadan metrin levyisellä alueella. Puolitoista tuntia jaksoin tutkia tätä kieltämättä eksoottista sataman suuta, jossa väitetään keväisen taimenenkin liikkuvan. Suurin osa ajasta meni kahvin kittaamiseen, mutta kyllä minä koko sektorin heittelin.

Tällä hetkellä saldo on kolme kalastustuntia kahdessa eri rannaltaheittokohteessa eikä tärppiäkään.

Avovesikauden avaus

2009-04-01T20:10:00.009+03:00

Koska minulla oli ylimääräinen arkivapaa, ajoin Porkkalan kärkeen katsomaan, oliko meri auki. Olihan se. Matkalla näin pilkkijöitä jäisissä lahdukoissa. Pohjoistuuli piti huolen siitä, ettei lusikka kovin kauas lentänyt. En yltänyt niille kiville, joilta kerran sain ainokaiseni tältä rannalta.

Kivet olivat liukkaat ja jääkylmän meriveden kastelemat. Heitin hiukan etäältä ja mietin, miten onnistuisin haavimaan taimenen, jos sellainen tulisi. Kaikki jalansijat olivat saippuanliukkaat pariin metriin vesirajasta.

No, eipä tullut sellaista tilannetta.

Siirryin eteläiseen lahteen, jonne tuuli ei päässyt. Pintavesi oli huomattavasti ympäristöä lämpimämpää. Olisi kumma, jos siihen ei tulisi ketään lämmittelemään. Tunnin työskentelyn jälkeen kuitenkin vakuutuin siitä, ettei siellä ollut taimenta ja jos olikin, tarjoomukset eivät kelvanneet.

Istuin nauttimaan kahvista, voileivästä ja suklaasta. Kaivoin 30X35 Tascon esiin ja vakoilin lintujen kevätmeininkiä. Joku sotalaiva meni Inkooseen päin. Näköetäisyydellä oli paikka, jossa viime keväänä veneestä päin sain 1,9 kiloisen, joka on profiilissani. Ottipelinä oli Viking Herring Firetiger 28g. Silloin oli 20 astetta lämmintä ja toukokuun 19 päivä. Sillä reissulla olin Nurtsi-Arton ja Matikka-Villen kanssa. Villen jalat näkyvätkin kuvassa.

Nyt meni tiedusteluksi. Pari viikkoa vielä, näin oletan. Kalliolle olisi voinut jäädä asumaan. Kuusi lämpöastetta. Koko kevään lämpimin päivä. Jossakin lähellä ovat taimenetkin, tunsin sen.

Luonto lähestyy

2009-02-19T07:12:00.000+02:00

Kun nuoriso muuttaa pois ja vanhukset kuolevat, näille syrjäkulmille ei jää liikaa ihmisiä muun luonnon haitaksi. Metsissä kiertelee petoja, ja niiden kulku tulee koko ajan lähemmäksi. Aina löytyy pieniä merkkejä: karhun jätökset takametsässä, susien tappama vasa Sapsalammilla.

Vaikuttaa siltä, että yleisin kulkuneuvo talvella on potkukelkka ja kesällä rollaattori. Sotien jälkeen täällä oli useita kauppoja, rakennettiin iso koulukin. Lumivaaran kylä Laatokalta evakuoitiin tänne, ja siirtolaiset saivat menettämänsä kodin vastineeksi pienet pläntit näistä soista ja kivikoista. Hevosia oli raivausapuna. Yksi kylän miehistä lähti Helsinkiin hakemaan Vennamolta lupaa kyläläisten yhteiseen traktoriin. Niin syntyi pienviljelijäyhteisö Killinkoskelle. Nuo miehet, suurin osa sodan käyneitä, kuolivat pian synnyttämiensä peltojen ääreen.

Pojat olivat menneet kansalaiskouluun ja valuneet töihin Tampereelle, Lielahteen ynnä muualle. Karjakunnan auto haki viimeiset mullikat. Muutama viljelijä vuokrasi peltoja perikunnilta ja saattaa vieläkin pyörittää yksin sataa hehtaaria.

Näin se meni, keskimäärin.

Kylällä on vielä yksi Siwa-kauppias. Hän hoitaa myös postin.

Pienellä hautausmaalla on osa Virtain 435:stä sankarivainajasta. Kuuluisin on Erkki Kujala, jonka Yrjö Jylhä ikuisti runoonsa "Kaivo" asevelihengen symboliksi. Runon voi lukea Kiirastuli-kokoelmasta tai kuulla Yrjö Jyrinkosken väkevänä tulkintana Ylen arkistosta http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=717&a=6054 . Erik Kujala oli alkuväestöä; hänen kotinsa oli Toisveden rannalla.

Nyt ihmisiä on vähän. Mutta olen nähnyt pyitä, metsoja ja teeriä. Hirviä katselen suoraan ikkunasta, kun ne järsivät pellon takaisia pajuja keväisin. Kettuja on tavattomasti. Vuosi sitten näimme ketunpoikasten juoksevan marjapensaiden takana. Eilen kaataessamme tiheän kuusitaimiston löysimme ketunkolon. Niillä oli ollut pesä sadan metrin päässä talon nurkasta. Ilveksiäkin on. Yksi puri loppusyksystä Kotalassa naista jalkaan tämän kotirappusilla. Outoa käytöstä ilvekseltä. Rabiesta ei kuitenkaan ollut.

Kotalassa on karhuja ainakin 3-4 yksilöä, ja koska karhun vaellus voi olla 80 km päivässä, niitä voi nähdä missä vain Virroilla. Mutta Killinkoski-Ähtäri takametsässä ei asu vakituisesti yhtään. Kolmen suden lauma, joka tappoi vasan Alavuden Sapsalammella, taas on mieltynyt alueeseen Töysä-Alavus. Se liikkuu hämärällä ja öisin lähimmillään kymmenen kilometriä tästä luoteeseen.
Pari päivää sitten kävin kävellen kaupassa (3,3 km suuntaansa) enkä nähnyt koko retken aikana kuin yhden ihmisen: Siwan myyjän. Saattaa johtua pakkasesta. Kesällä on vähän vilkkaampaa.

Neljäkymmentä ja risat

2009-02-17T21:35:00.001+02:00

Maailma on muuttunut monta kertaa aikanamme. Kuulen Katri Helenan "Puhelinlangat laulaa" muutaman kerran jo kehdossa. Vanhassa lapsuudenkuvassa (mustavalkoinen) muutamaa vuotta myöhemmin on jo uuden ajan tikkitakki. Miksei, sillä miehet menevät Kuun kamaralle ja muovi valtaa alaa. Ensimmäiset sukset ovat joka tapauksessa puuta (Karhu, Peltonen tai Järvinen), ja niissä on metallisiteet, jotka kiristetään painamalla monon leveän anturan päälle. Mäystimiä ei tarvitse enää käyttää. Koulussa hiihdetään kuntokorttiin kilometrejä.

Isosiskot kulkevat ponchossa ja kuuntelevat Beatlesia tai Joan Baezia.

Pankeilla on kultapossukerhoja ja maapallokerhoja. Saan maapallon. Tilinumeron muistaa vielä ulkoa, samoin puhelinnumerot. Telkkarissa on kaksi kanavaa sikäli, kuin on kakkosantenni. Tai televisio. Mainos-TV on ostanut Yleltä ohjelma-aikaa. Ruutuun lentää pöllö oksalle ja iskee silmää. Mahtavia elokuvia tulee, kuten Kummisetä ja Sergio Leonen spaghettiwesternit. Texas Instruments myy jättimäisiä "taskulaskimia". Matikka helpottuu. Koulussa on oranssit tai kirkkaankeltaiset lautaset ja liian usein kesäkeittoa. Kanaviillokki on hyvää. Päivänavaukset ovat useimmiten uskonnollisia tai viittaavat edistyksellisesti Tansaniaan tai muille nälkäalueille. Sammy Babitsin kuolee kolarissa ja Vietnamin sota päättyy. Ope antaa vapaata joko silloin, kun Helena Takalo voittaa tai viimeistään miesten viestin jälkeen. Viren juoksee kesällä, ja silloin onkin vapaata. Vesillä yleisin perämoottori on Tohatsu tai Johnson tai Evinrude, mutta meillä on pätkyttävä British Seagull. Sukset ovat lasikuitua Falunin kisojen jälkeen.

Vielä on taloja, joissa juokseva vesi juostaan kaivolta tai ohivirtaavasta joesta. Huoneissa lämpenevät kakluunit. Ikkunoiden väleihin laitetaan tulitikkurasioita imemään kosteutta.

Lapualla räjähtää patruunatehdas ja Virroilla palaa vanhainkoti. Espanjassa, Italiassa ja Saksassa on kotikutoisia terroristeja. Väitetään Neuvostoliiton tukevan niitä. Mainos-TV:ssa on Cannon ja Rikas, rakas, köyhä, varas. Falconetti on vaarallinen mies! Sen näkee vain naapurissa, jos ei ole kakkosantennia ja jos saa olla niin myöhään ulkona. Tuskin saan. Kahden kerroksen väkeä ja Niilin lähteillä katsotaan.

Bay City Rollers -fanit ovat huvittavia. Hurriganes saa pikkutytöt sekaisin, vaikka kukaan ei tiedä, mitä "Get on" tarkoittaa. Elvis kuolee, ilmeisesti Johnny Rottenia kuunneltuaan. Tai Abbaa. Tai Pink Floydia.

Murrosiän tullessa pitää valita joko punkkarirokkimeininki Pelle Miljoonan, Eppu Normaalin ja Maukan följyssä tai oltava diinari. No, onhan sitä modseja ja muita. Suurin osa meistä pysyy ihan tavallisina hämyinä, on farkut ja pipo. Kahviloissa saa polttaa. Flipperiin menee markkoja, mutta vielä on viidenkymmenen pennin pajatsoja.

Sähkökirjoituskoneet yleistyvät, ja niihin saa korjausnauhaa. Jippii! Laitan Puolan Solidaarisuus-liikkeen logon seinälle. Stuidut kirjottavat kaksi otsikkoainetta ja opiskelevat joko lyhyen tai pitkän matikan. Kauppaopistossa on laulun mukaan parhaat naiset. Reagan tulee presidentiksi, koska Mondale on liian fiksu vielä siihen aikaan. Kekkonen tulee samalla kykenemättömäksi, ja meille tulee Manu.

Diskomusa alkaa vallata eetterit. Nyt tanssitaan Duran Duranin, Human Leaguen, Michael Jacksonin tai Princen tahdissa. Vielä joku jaksaa AC/DC:ta ja Iron Maidenia ja varmaan käyttää piriäkin. Jossakin soi Billy Idol, Depeche Mode, Eurythmics, ja The Sugarcubes. Diskoissa ja yökerhoissa levylautasilla pyörivät Bad Boys Blue, Bananarama, Madonna, Modern Talking ja Pet Shop Boys. Van Halen, Def Leppard, Guns N' Roses, Mötley Crüe, Pantera, Twisted Sister, W.A.S.P. ja Whitesnake, Napalm Death, Anthrax, Exodus, Kreator, Megadeth, Metallica, Sepultura, Slayer ja Testament. Ja Bon Jovi, Toto, Europe, Dire Straits ja U2.

Tässä välissä pojat käyvät armeijan eivätkä keskeytä. He ryömivät ja konttaavat, elleivät pääse venäläisen kaluston (Zil, BMP-1, BTR-60, Gaz, T-55. Mig-21 jne.) kyytiin. Sivarien vakaumus testataan kuulusteluissa. Kukaan ei syö masennuslääkkeitä ellei ole umpihullu. Pieni vitutus kestetään kyllä, kun ei liikoja vaadita.

Meidän oma Andymme, Hulkon Antti Pelkosenniemeltä vai mistä se tuli, sanoo menevänsä eläkkeellä myymään persettä Amsterdamiin. Tytöillä Helsingissä on solariumrusketus ja otsapanta. Pojat haluaisivat olla Schwartzeneggereita. Adidas on urheilijoiden mielestä paras lenkkari mutta tytöt uskovat Reebokiin, kun se on in. Lacoste, Hugo Boss ja Levi´s alkavat käydä lompakolla. Sinkkubaareja kaivataan. Työelämä alkaa juppiajan kynnyksellä. Talous kuumenee, mutta nuori jää heti junasta - mistä saisi edes kohtuuhintaisen vuokrakämpän?

Henkilökohtainen PC tekee lisää kiirettä ja lisää paperisaastetta. Kaikesta tekstistä tehdään tuloste, ja tekstiä tuotetaan enemmän. Metsää kaatuu.

SKOPin johtaja Ali-Melkkilä ampuu itsensä, kukaan ei kuuntele hänen tuntojaan, Wegelius toimii vielä vuoden kuin peluri, joka luulee uudella satsauksella voittavansa rahat takaisin. Lopulta asioita ei voi peitellä. Jo halpenee asunto, mutta on lama. Neuvostoliitto hajoaa. Saksat yhdistyvät. Persianlahdella soditaan samalla, kun ensimmäiset meistä tekevät jo konkursseja tai saavat kenkää. Estonia uppoaa. Suomi lähestyy EU:ta. South Park ja Simpsonit kertovat jostakin. Yhdysvalloissa kehitetään "onnellisuuspilleri" Prozac, jota aletaan myydä Suomessa nimellä Seronil. Niitä kehitetään lisää.

Kännykät yleistyvät. Ensimmäiseni on isompi kuin walkietalkie, mutta ne pienenevät. Operaattori mainostaa, että pitää olla kaiken aikaa kaikkien kanssa nyt ja aina. Useimmat menevät retkuun, ja alkavat nakertaa hermojaan olemalla entistä vähemmän vain itsensä kanssa. Moni tekee puhelinyhtiön osuustodistuksella ison tilin. Minäkin.

Työpaikoilla puhutaan konsulttikieltä. Tehdään nelikenttäanalyysia ja mietitään missioita ja visioita. Yhä useampi alkaa olla sitä mieltä, että koko touhu on oikeasti pelkkää hevonpaskaa.

Meillä on ollut KELA:n äitiyspakkauksissa samanlaisia potkupukuja lapsille. Ensimmäisistä lapsistamme alkaa tuosta puvusta päästyä tulla hiphoppareita, ja Suomi onkin ainoa maa, jossa valkoinen lapsi matkii mustaa kulttuuria.

World Wide Web kehitetään Cernissä, ja se alkaa huolehtia lasten kasvatuksesta television sijaan. Kun lapset ovat toisella kymmenellä, he eristyvät omaan huoneeseensa mutta pääsemme helpolla, koska meille markkinoidaan ajatusta siitä, että aikuisten oikeudet ovat tärkeitä ja nyt pitää toteuttaa itseään. Emme huomaa mitään vaikka kävelisimme putkipommien yli. Ben Furmanista tulee suosittu, koska hän vapauttaa vanhemmat syyllisyydestä. Samalla pitkistä terapioista luovutaan eikä lasten ja nuorten psykiatriaa tarvitse kehittää. Huostaanopettujen määrä räjähtää. Yli 20% lapsista on vakavassa syrjäytymisvaarassa mutta kunnallisiin kouluihin kohdistetuissa Pisa-tutkimuksissa mitataan eduksemme keskinkertaisuudessa onnistumista.

Diana kuolee.

Perhe menettää asemansa yhteiskunnallisena yksikkönä. Parissasadassa tuhannessa perheessä on vain äiti, jonka pitäisi jaksaa kaikki. Pojat eivät enää kestä armeijaa, perusturvallisuus puuttuu. Alkoholinkulutus on tähtitieteellistä. Kukaan ei enää hiihdä, ainakaan puhtaasti. Alamme vaatia yhteiskunnalta suorituksia, mitä lapsiimme tulee. Tarhasta eteenpäin pitäisi tapahtua jonkinlaisia käytös- ja oppimistuloksia kotoisan nettipedagogian vastapainoksi. Keskiluokan vanhemmat menevät Facebookiin ja otattavat itsestään kuvia sivulta ja edestä. Heidän lapsensa ovat kaikkein yksinäisimpiä.

Nousukautena saamme uuden sodan Irakiin, mutta sosiaalivaltio on riisuttu eikä se enää palaa. Kvartaalikapitalismi ja kilpailukyky ei salli satsauksia. Silti sosiaali- ja terveysmenot räjähtävät kuntien hallinnasta. Väki vanhenee ja sairastaa. Verotuotto ei riitä. Keski-ikämme hyvässä alussa saamme uuden taantuman. Esikoisemme tulee ylioppilaaksi tai menee yläasteelle. Yritämme ottaa opiksi tästä kaikesta. Olemme osaksi ylipainoisia, kaljaholisoituneita ja ylikuormitettuja. Työelämä on huonontunut hirveästi. Monet kulkevat eteenpäin lääkkeiden avulla kuin huumatut hirvet. Pessimismiämme lisää maapallon väsymys, ilmastonmuutos - ja me olemme suurin kuluttajasukupolvi.

Porvarit haluavat kauppojen olevan auki sunnuntaisinkin ja ovat sitä mieltä, että duunarin saa työnantaja vaikka riisua alasti. Vaikka ihmistä ei tarpeeksi kohdata, halutaan vielä kehittää virtuaaliyhteiskuntaa: ministeri Lindén haluaisi ekaluokkalaisílle tietokoneet reppuun oppikirjojen sijaan.

Meidän on vastuu siitä, miten lapsemme kasvavat. Mietimme usein, miten voimme vielä tukea toisiamme, oppia nauramaan, katkaista kiireemme, murskata oravanpyörämme ja nostaa pitkästä aikaa suomalainen yhteisöllinen sisu ja pelihenki jälleen pintaan. Muistaa aikaa, jolloin solidaarisuus ei ollut mikään kirosana.

Unohtuiko jotain?

24.2 kuulin, että hallitus nosti vanhuuseläkkeen alarajan 65 vuoteen.

Talvilomalla

2009-02-17T16:51:00.000+02:00

"Merkinnät ovat sisällöttömiä ja arkisia, ja niillä on merkitystä - jos on - vain sukulaisille ja ystäville."

Maalla 17.2

Nimipäiväonnitteluja tuli puhelimitse. Minä taas onnittelen sisarenpoikaani, joka täytti 18 vuotta.

Aamulla oli -24 graadia mittarissa. Yöllä Linnunradan vyö oli ollutkin mahtava. Poikien kanssa jätimme pilkkireissun suosiolla tekemättä. Tyttären kanssa poikkesimme Virtain Perinnekylässä hevosia katsomassa. Tyttö oli hiukan huolissaan, koska Risto-hevosta ei näkynyt. Se onkin ollut vanhimpia siellä.

Ristoon tytöllä onkin ollut erikoinen suhde. Hän putosi sen selästä kesällä 2005, mutta ratsasti seuraavan leirinsä päätteeksi samalla hevosella. Se oli Ratsastustallin vetäjältä Minnalta taitavaa pedagogiaa. Sen jälkeen tyttö kykeni ratsastamaan, vaikka ihan entiselleen rohkeus ei kai tullut. Ainakin hän on ollut leirillä sittemmin kolmena vuotena peräkkäin.

Hiihdin pienen ladun pellolle aamupäivällä. Neopreenihanskat olivat riittämättömät, joten urheilu jäi muutamaan kierrokseen. Aurinko paistoi koko päivän, ja lumi kimmelsi. Lämpötila nousi jonnekin miinus kuuteen tai seitsemään. Vaimoni meni ja teki vielä toisen lenkin syvemmälle peltoon. Pojat lähtivät myöhemmin kokeilemaan, ja menin perässä. Vanhempi poika oli kaatunut pari kertaa: sukset olivat väärissä jaloissa. Vaihdoimme sukset oikein. Kävelimme sitten vielä Nokelaiseen päin ja kiipesimme puupinon päälle ihmettelemään aurinkoista ja hurmaavaa helmikuun päivää. Hyppäsimme korkealta hankeen. Selkääni ja polviini koski. Pitäisi saada ainakin viisitoista kiloa elintasoa pois.

Lintulaudalla on pyörinyt keltasirkkuja. Yllättävä pakkanen pitkän leudon alkutalven jälkeen on varmasti säväyttänyt. Jyvät maistuvat.

Pojat laittavat kaksistaan saunaan tulet. Myöhemmin he kierivät hangessa ja saavat minutkin hölkkäämään pienen ympyrän kahdeksantoista asteen pakkasessa. Höyry nousee kohti tähtiä.

Rento päivä. Töitä on silti. Oraan seuraavan numeron jutut pitää tarkastaa; päätoimittajalta tuli viesti. Lisäksi mukana on pinkka esseekokeita, 37 kappaletta. Alan väkertää niitä myöhään illalla, ellei lämmin leivinuuni tee oloa niin kissaksi, ettei pysty.

18.2

Aamulla -23 astetta. Taivas pilvetön. Puoli yhdeltätoista asteita oli enää kuusitoista, joten lähdimme Toisveden jäälle. Kairasimme pari reikää, ja pojat jaksoivat pilkkiä tunnin ilman tapahtumia. Järviretken jälkeen pojat tekivät kunnon hiihtolenkin. Tyttö ei nenäänsä tänään ulos työntänyt. Karsimme vaimon kanssa rankoja kohtalaisen pinon. Olin ollut pihalla puoli yhdestätoista kolmeen yhtä soittoa. Lämpimässä tuvassa uni tahtoo tulla väkisin, vaikka on vasta alkuilta.