Päiväretki meni joutuisasti vaimon kanssa. Haaveilin niemen länsisivusta, koska idässä näytti olevan jäähyhmää lahdukoissa. Mutta vaimo ehdotti itäreittiä. Kuljimme joka niemekkeen ja poukaman. Vaimo kuvasi harvinaisen pikkutikan. Linnut huusivat kuin viidakossa.'
Aivan niemen päässä oli komeaa ja vesi auki, mutta ei haukea. Vaimo lähti erilleen, ja minä oikaisin tietämääni haukilahteen. Otin raskaan repun selästä. Kaksi heittoa Bomberilla, ja puhelin soi taskussa. Vaimo oli löytänyt "ihanan paikan, jossa voisimme syödä" ja ilmoitti sijainnikseen "aurinko vasemmalla ja oikealla laituri, jossa on vene". Kesti puolisen tuntia päästä kieltämättä hienoon leiripaikkaan.
Makkaranpaistoa, ruisleivän syöntiä ja maisemien ihailua. Siinä päivä kului. Oli pakko palata autolle päin. Tulimme länsisivua. Erään kiven juuressa tein muutaman jigauksen ahvensuspilla. Kolmas "naaraus" tuotti tulosta. Heti huomasi, ettei se ollut mikään tuppihauki. Pirteä kala ei tahtonut talttua millään. Lukko aukesi, kun se oli jo kalliolla. Kuvanottohetkellä suspi on syvällä nielussa. Oli pakko kalauttaa.
Precis seitsemän kiloa. Murekkeeksi menee. Paljastin vaimolle, että olin hiukan hermostunut, ehdinkö lainkaan kalastaa. Hän sanoi, että eihän kala olisi ollut siinä, jos olisimme tulleet hiukan aikaisemmin tai myöhemmin paikalle.
Kommentit
Lähetä kommentti