Koska minulla oli ylimääräinen arkivapaa, ajoin Porkkalan kärkeen katsomaan, oliko meri auki. Olihan se. Matkalla näin pilkkijöitä jäisissä lahdukoissa. Pohjoistuuli piti huolen siitä, ettei lusikka kovin kauas lentänyt. En yltänyt niille kiville, joilta kerran sain ainokaiseni tältä rannalta.
Kivet olivat liukkaat ja jääkylmän meriveden kastelemat. Heitin hiukan etäältä ja mietin, miten onnistuisin haavimaan taimenen, jos sellainen tulisi. Kaikki jalansijat olivat saippuanliukkaat pariin metriin vesirajasta.
No, eipä tullut sellaista tilannetta.
Siirryin eteläiseen lahteen, jonne tuuli ei päässyt. Pintavesi oli huomattavasti ympäristöä lämpimämpää. Olisi kumma, jos siihen ei tulisi ketään lämmittelemään. Tunnin työskentelyn jälkeen kuitenkin vakuutuin siitä, ettei siellä ollut taimenta ja jos olikin, tarjoomukset eivät kelvanneet.
Istuin nauttimaan kahvista, voileivästä ja suklaasta. Kaivoin 30X35 Tascon esiin ja vakoilin lintujen kevätmeininkiä. Joku sotalaiva meni Inkooseen päin. Näköetäisyydellä oli paikka, jossa viime keväänä veneestä päin sain 1,9 kiloisen, joka on profiilissani. Ottipelinä oli Viking Herring Firetiger 28g. Silloin oli 20 astetta lämmintä ja toukokuun 19 päivä. Sillä reissulla olin Nurtsi-Arton ja Matikka-Villen kanssa. Villen jalat näkyvätkin kuvassa.
Nyt meni tiedusteluksi. Pari viikkoa vielä, näin oletan. Kalliolle olisi voinut jäädä asumaan. Kuusi lämpöastetta. Koko kevään lämpimin päivä. Jossakin lähellä ovat taimenetkin, tunsin sen.
Kommentit
Lähetä kommentti