Lähdimme kävelylle jokivarteen. Päätimme pistäytyä "Vanajan takaisella" katsomassa Uudenvuoden aaton kirpeätä aamua. "Vanda" on Vanajaveden taakse viittaava suomalaislaina, hämäläisperäinen nimi, mahdollisesti peräisin Janakkalan suunnalta. Ruotsinkieliset kutsuivat Helsingaata (nykyinen Vantaanjoki) nimellä "Vanda å". Siitä se tuli.
Tulimme Suutarilan (Skomakarböle) suunnasta ja Siltamäen (Brobacka) kohdalla ylitimme Keravanjoen. Saavuimme paikkaan, missä oli myöhemmän pääkaupungin ensimmäinen asutus. Vantaalta ja Helsingistä ei löydy kalmistoja vuosilta 900-1200. Ensimmäiset muuttajat tulivat Karjaan suunnasta, ja asutus vakiintui 1300-luvulla Kirkonkylän (Kyrkoby) tonttimaalle. Tonttimaa on Keravanjoen ja Vantaanjoen risteysalueella.
Ennen asuttamista hämäläiset metsästivät täällä. Sipoon rantamaa ja Helsingaan (hälsinglantilaisten joki) kosket olivat Hattulan ja Hauhon apajia. Mutta vuonna 1347 pitäjän itäpuoliset merikalastusoikeudet tuomittiin Sottungille. Maunu Eerikinpoika lahjoitti koskien kalastusoikeudet virolaiselle luostarille neljä vuotta myöhemmin.
Näihin aikoihin helsingeläiset tekivät alueelle puukirkon. Kun luostarin valtaoikeudet viimein loppuivat vuonna 1428, kyläläiset rakensivat Pyhän Laurin kivikirkon. Aikamoinen voimannäyte. Sitä se lohisoppa tiesi... Vuonna 1699 täällä oli jo yhdeksän kantataloa. Pikkukyliä syntyi sitten lisää. Tikkurila (Dickursby) on yksi vanhimmista, samaten Suutarila.
Varsinainen Helsingin kaupunki on ihan eri kylä. Sen perusti Kustaa Vaasa mahtikäskyllään Helsingaan suulle, nykyisten Toukolan ja Koskelan rajamaille. Sen piti kilpailla Tallinnan kanssa kaupasta. Siitä se siirrettiin sata vuotta myöhemmin etelämmäs parempaan satamaan. Sen kaupungin asukkaat olivat pakkosiirtolaisia, kuten tavallaan myöhemminkin.
Tästä vanhasta Helsingin pitäjästä tuli Helsingin maalaiskunta vuonna 1865. Osa maalaiskunnan kylistä kuuluu tällä hetkellä Helsinkiin, osa Vantaaseen. Vantaa nimenä rekisteröitiin vasta Vantaan kauppalaa perustettaessa vuonna 1972. Kaksi vuotta myöhemmin siitä tuli kaupunki.
En viitsinyt kuvata Vantaan nykyarkkitehtuuria. Missä Helsinki loppuu, alkaa karmea ja jotenkin kontrolloimaton nousukasmainen rakentaminen, rumat kerrostalolaatikot ja ostosrysät sikin sokin. Samanlaistahan se Itä-Helsingissäkin oli (ja on). Mutta tässä kolkassa Helsinkiä on avaruutta, puistoa ja rakentaminen selvästi harkitumpaa. Keskuspuisto alkaa siitä, mihin Vantaan betoni työntyy. Eivät vantaalaiset sentään kirkon päälle ole rakentaneet. Käymme myös Kirkonkylän myllyllä. Sekin on paikoillaan.
Palaan sillan yli Siltamäkeen. Kävelemme Lestimäelle. Otan kuvan Suutarilantien suuntaan. Se on Suutarilan kattojen tasalla, pieni parinkymmenen metrin kohouma ja tasangon huippu... Tämä mäki oli 1700-luvulla mestauspaikka. Ennen Venäjän valtaa ja tsaarin ymmärtäväistä suhtautumista raiskauksiin ja murhiin uusintarikollisuus ehkäistiin yksilön kohdalla sataprosenttisesti.
Illalla ammumme lasten kanssa muutaman raketin.
Kommentit
Lähetä kommentti