Soittelin vanha-Jussille, joka kertoi käyneensä "jossakin kaupungin liepeillä" ja huomanneensa, että vain joka viides on mittakala. Jussilla on tapana saada, ja käytän häntä noin niin kuin ilmapuntarina. Kovin on pientä, mietin, mutta halusin itsepäisyyttäni nähdä totuuden kääpiökannasta.
Ei Jussi koskaan Vartsarilla käy, mutta minulle Puotilan venekerhon vieressä oleva laituri kelpasi laskupaikaksi. Vaimo ja nuorin poikani menivät M/S Marialla Hakaniemestä kohti Vartiosaarta. Reilun tunnin kuluttua veneessä oli käynyt yksi sormenmittainen ja kaksi kolmekymmentäsenttistä. Pari kiinnitystä möhlin, kun en jaksanut taiteilla. Veneitä ajeli niin, että joka nurkalla tuntui joku hissuttelevan muutaman vavan kanssa.
Soittipa vaimo, että poika haluaa veneeseen. Olivat käyneet Vartiosaaressa ilmeisesti vain lähimmällä lammasveräjällä asti. Nostin pyydöt ja ajoin pää vinossa keskipenkillä istuen, koska silloin pikkumottini nostaa veneen jonkinlaiseen plaaniin. Muuten kyntää nokka pystyssä.
Kun olivat kyydissä, tein pari vetokierrosta, ja nyt sain päästää yhden kasvamaan ja ottaa yhden mukaan. Jussin näkemys oli toteutunut prikulleen. Poika halusi kotiin näyttämään veljelleen Laajasalosta saamiaan lätkätarroja. Vein heidät Vuosaaren sillan pieleen ja annoin auton avaimet. Sovimme, että vaimo hakee seuraavana päivänä minut ja veneen. Hän otti vastapyydetyn kuhan siivottuna mukaan. Lupasi parin tunnin kuluttua palata. Hyvä hoito oli minulla; hän tuli iltakymmeneltä tuoden vielä lisävettä, leipää, kahvia ja makuupussin. Pojat kuulemma katsoivat jalkapalloa. Annoin uuden kuhan siivottuna kotiin vietäväksi.
Hemmottelu on nälkäisen kalastajan vahinko: jaksoin ajaa enää reilun tunnin, kun teki mieli syömään ja nukkumaan. Ainokaisen nipin napin mitan täyttävän päästin. Sehän olisi mennyt pilalle yön aikana, eikä ollut suolaa mukana. Tulipaikkoja olisi toki löytynyt läheltä. Päätin keskittyä aamuun. Olin viimeinen uistelija alueella.
Ajoin Vartiosaaren kupeeseen pienen kallioniemisen taakse ja pudotin ankkurin. Keskipenkki irti ja kaikki kova perään. Siinä oli punkka valmiina. Syömisen jälkeen säkkiin ja liivi tyynyksi. Mutta hengittämisen kanssa tuli vaikeuksia. Ruotsin kuninkaallisen ja riisutun armeijan ylijäämäsäkin sisus on untuvaa. Kunnon happea saadakseen on annettava sääskien syödä nenää vapaasti. Avasin säkin vain peitoksi, jolloin sain ilmarakosen jonnekin ponttoonin ja lattian väliin. Mutta ei sielläkään kauan jaksanut, kun selällään on mukavampi. Annoin olla, avasin rinnankin paljaaksi ja nukuin ihanan taivaan alla. Hilajainen oli lauantaiyö merellä. Joskus yöllä heräsin, kun kaksi hyttystä istui ponttoonilla minua katsellen. Toinen kysyi toiselta, että syödäänkö tässä vai kannetaanko maihin ensin. Jätin pojat tuumimaan ja nukuin taas.
Heräsin, kun alkavan hellekuun aamuaurinko iski kasvoihin kuin silitysrauta. Pöpperöissäni nousin ja join lopun haalistuneen kahvin. Lähdin kierrokselle. Aamulla samat paikat eivät antaneet mitään. Turhautuneena ajattelin jo lopettaa, mutta lähdin ajamaan hupia. Ajoin Degerön kanavasta läpi ja Tuorinniemen ohi Kulosaareen. Kasinon edustalla laskin vapaa sen verran, että osuin saamaan yhden pikkukuhan. Päästin takaisin. Mustikkamaan uimarannan edestä sain vielä järeän meriahvenen, kesäkalaksi oikein mukavan. Kun vaimokin soitti, että tulisivat porukalla uimaan, aloin lopetella.
Jussi oli ollut oraakkeli. Kaksi kuhaa illalla lähti kotiin ja kaikkiaan kymmenen nousi veneeseen. Ahven otti samaan vieheeseen kuin kuhatkin. Toinen käytössä ollut viehe ei antanut mitään. Ehkä se on sille isolle kuhalle, jota ei ole, ainakaan vielä.
Ei Jussi koskaan Vartsarilla käy, mutta minulle Puotilan venekerhon vieressä oleva laituri kelpasi laskupaikaksi. Vaimo ja nuorin poikani menivät M/S Marialla Hakaniemestä kohti Vartiosaarta. Reilun tunnin kuluttua veneessä oli käynyt yksi sormenmittainen ja kaksi kolmekymmentäsenttistä. Pari kiinnitystä möhlin, kun en jaksanut taiteilla. Veneitä ajeli niin, että joka nurkalla tuntui joku hissuttelevan muutaman vavan kanssa.
Soittipa vaimo, että poika haluaa veneeseen. Olivat käyneet Vartiosaaressa ilmeisesti vain lähimmällä lammasveräjällä asti. Nostin pyydöt ja ajoin pää vinossa keskipenkillä istuen, koska silloin pikkumottini nostaa veneen jonkinlaiseen plaaniin. Muuten kyntää nokka pystyssä.
Kun olivat kyydissä, tein pari vetokierrosta, ja nyt sain päästää yhden kasvamaan ja ottaa yhden mukaan. Jussin näkemys oli toteutunut prikulleen. Poika halusi kotiin näyttämään veljelleen Laajasalosta saamiaan lätkätarroja. Vein heidät Vuosaaren sillan pieleen ja annoin auton avaimet. Sovimme, että vaimo hakee seuraavana päivänä minut ja veneen. Hän otti vastapyydetyn kuhan siivottuna mukaan. Lupasi parin tunnin kuluttua palata. Hyvä hoito oli minulla; hän tuli iltakymmeneltä tuoden vielä lisävettä, leipää, kahvia ja makuupussin. Pojat kuulemma katsoivat jalkapalloa. Annoin uuden kuhan siivottuna kotiin vietäväksi.
Hemmottelu on nälkäisen kalastajan vahinko: jaksoin ajaa enää reilun tunnin, kun teki mieli syömään ja nukkumaan. Ainokaisen nipin napin mitan täyttävän päästin. Sehän olisi mennyt pilalle yön aikana, eikä ollut suolaa mukana. Tulipaikkoja olisi toki löytynyt läheltä. Päätin keskittyä aamuun. Olin viimeinen uistelija alueella.
Ajoin Vartiosaaren kupeeseen pienen kallioniemisen taakse ja pudotin ankkurin. Keskipenkki irti ja kaikki kova perään. Siinä oli punkka valmiina. Syömisen jälkeen säkkiin ja liivi tyynyksi. Mutta hengittämisen kanssa tuli vaikeuksia. Ruotsin kuninkaallisen ja riisutun armeijan ylijäämäsäkin sisus on untuvaa. Kunnon happea saadakseen on annettava sääskien syödä nenää vapaasti. Avasin säkin vain peitoksi, jolloin sain ilmarakosen jonnekin ponttoonin ja lattian väliin. Mutta ei sielläkään kauan jaksanut, kun selällään on mukavampi. Annoin olla, avasin rinnankin paljaaksi ja nukuin ihanan taivaan alla. Hilajainen oli lauantaiyö merellä. Joskus yöllä heräsin, kun kaksi hyttystä istui ponttoonilla minua katsellen. Toinen kysyi toiselta, että syödäänkö tässä vai kannetaanko maihin ensin. Jätin pojat tuumimaan ja nukuin taas.
Heräsin, kun alkavan hellekuun aamuaurinko iski kasvoihin kuin silitysrauta. Pöpperöissäni nousin ja join lopun haalistuneen kahvin. Lähdin kierrokselle. Aamulla samat paikat eivät antaneet mitään. Turhautuneena ajattelin jo lopettaa, mutta lähdin ajamaan hupia. Ajoin Degerön kanavasta läpi ja Tuorinniemen ohi Kulosaareen. Kasinon edustalla laskin vapaa sen verran, että osuin saamaan yhden pikkukuhan. Päästin takaisin. Mustikkamaan uimarannan edestä sain vielä järeän meriahvenen, kesäkalaksi oikein mukavan. Kun vaimokin soitti, että tulisivat porukalla uimaan, aloin lopetella.
Jussi oli ollut oraakkeli. Kaksi kuhaa illalla lähti kotiin ja kaikkiaan kymmenen nousi veneeseen. Ahven otti samaan vieheeseen kuin kuhatkin. Toinen käytössä ollut viehe ei antanut mitään. Ehkä se on sille isolle kuhalle, jota ei ole, ainakaan vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti