Ensimmäinen retkimuistoni on 1960-luvulta. Telttakankaasta oli kietaistu laavu. Isä paistoi aamulla lettuja retkipannulla. Oli kesä. Samana päivänä sain ongittua ensimmäisen kalani. Se oli särki.
Kaloja olen sittemmin saanut paljon.
Näsijärvellä oli Salonsaari-niminen paikka. Sen eteläkärki oli valtion maata, ja saaressa oli lähde. Salonpäässä vietimme joskus kesäisen viikonkin. Voit ja makkarat laitettiin varjoisaan kivenkoloon. Juomavesi haettiin lähteestä. Päivät kuluivat kalastellen.
Ahvenet ja särjet halstrasimme avotulella. Kalat levitettiin mahat auki halsteriin kuin avatut simpukat ja pantiin reilusti suolaa. Hyväähän se oli.
Näsijärvestä poikkeavia retkimaisemia näin vasta Lapissa. Lapin retki oli keväällä 1979. Ajoimme Mäkisen vanhalla Peugeotilla Ivalon Veskonniemeen. Saime kelkkakyydin Jääsaaren kämpälle, missä vietimme ensimmäisen yön. Yksi ikkuna oli rikki ja aukko tukittu vanerilla. Muistan, että Jääsaaren kämpällä oli vähän kylmä. Jatkoimme seuraavana aamuna hiihtovaellusta. En muista kaikkia tupia, mutta Punaiselta tuvalta Kaikunuoran suulta on joitakin kuvia.
Armeija vei telttailu- ja retkeilyhimon vuosiksi. 1980-luvun alkupuolelta muistan joitakin kertoja, kun olimme Rönnskärissä Porkkalan edustalla vanhassa luotsimajassa. Siellä oli silloin isoa haukea ja järeitä ahvenia.
Porkkalan maisemiin tulin omien poikieni kanssa useasti. Telttailimme Stora Svartössa, kalastimme ja kävimme aamuisin munkkikahvilla ja jäätelöllä Porkala Marinissa. Telttakangas oli vaihtunut Fjällrävenin useamman vuodenajan telttaan. Päiväretkiä teimme Linlossa.
Ahvenanmaalla olimme yhdessä 12 kokonaista viikkoa. Eckerö, Finström, Jomala. Lukuisia haukia, ahvenia ja kuhaa. Mutta siellä olimme mökkimajoituksessa. Jotkut mökeistä olivat aika rehvakkaitakin.
Yksin ollessani minulle on useimmiten kesäisin riittänyt retkiriippumatto ja joku viltti päälle itikoiden vuoksi. Yksinhän minun nykyisin pitääkin mennä: tyttö on aikuinen ja pojat teinejä, joille kavereiden kanssa oleminen on tärkeämpää kuin isärahjuksen kanssa telttailu jossain korvessa.
Nuotion räiske, savun haju, teltan tuoksu, auringonlaskun kiilto meressä ja vesilintujen huudot ovat heidänkin lapsuudenkokemuksensa. Toivon, että luonnon kunnioitus on tarttunut jonnekin syvälle ja se palaa sitten jossain muodossa vuosien päästä.
Kylmän talven aikana teen itse usein suunnitelmaa, että retkelle pitäisi päästä, erälle. Saa nähdä, kehtaisiko olla kesällä saaressa vaikka pitemmän aikaa yksin, jos muista ei ole.
Kaloja olen sittemmin saanut paljon.
Näsijärvellä oli Salonsaari-niminen paikka. Sen eteläkärki oli valtion maata, ja saaressa oli lähde. Salonpäässä vietimme joskus kesäisen viikonkin. Voit ja makkarat laitettiin varjoisaan kivenkoloon. Juomavesi haettiin lähteestä. Päivät kuluivat kalastellen.
Ahvenet ja särjet halstrasimme avotulella. Kalat levitettiin mahat auki halsteriin kuin avatut simpukat ja pantiin reilusti suolaa. Hyväähän se oli.
Näsijärvestä poikkeavia retkimaisemia näin vasta Lapissa. Lapin retki oli keväällä 1979. Ajoimme Mäkisen vanhalla Peugeotilla Ivalon Veskonniemeen. Saime kelkkakyydin Jääsaaren kämpälle, missä vietimme ensimmäisen yön. Yksi ikkuna oli rikki ja aukko tukittu vanerilla. Muistan, että Jääsaaren kämpällä oli vähän kylmä. Jatkoimme seuraavana aamuna hiihtovaellusta. En muista kaikkia tupia, mutta Punaiselta tuvalta Kaikunuoran suulta on joitakin kuvia.
Armeija vei telttailu- ja retkeilyhimon vuosiksi. 1980-luvun alkupuolelta muistan joitakin kertoja, kun olimme Rönnskärissä Porkkalan edustalla vanhassa luotsimajassa. Siellä oli silloin isoa haukea ja järeitä ahvenia.
Porkkalan maisemiin tulin omien poikieni kanssa useasti. Telttailimme Stora Svartössa, kalastimme ja kävimme aamuisin munkkikahvilla ja jäätelöllä Porkala Marinissa. Telttakangas oli vaihtunut Fjällrävenin useamman vuodenajan telttaan. Päiväretkiä teimme Linlossa.
Ahvenanmaalla olimme yhdessä 12 kokonaista viikkoa. Eckerö, Finström, Jomala. Lukuisia haukia, ahvenia ja kuhaa. Mutta siellä olimme mökkimajoituksessa. Jotkut mökeistä olivat aika rehvakkaitakin.
Yksin ollessani minulle on useimmiten kesäisin riittänyt retkiriippumatto ja joku viltti päälle itikoiden vuoksi. Yksinhän minun nykyisin pitääkin mennä: tyttö on aikuinen ja pojat teinejä, joille kavereiden kanssa oleminen on tärkeämpää kuin isärahjuksen kanssa telttailu jossain korvessa.
Nuotion räiske, savun haju, teltan tuoksu, auringonlaskun kiilto meressä ja vesilintujen huudot ovat heidänkin lapsuudenkokemuksensa. Toivon, että luonnon kunnioitus on tarttunut jonnekin syvälle ja se palaa sitten jossain muodossa vuosien päästä.
Kylmän talven aikana teen itse usein suunnitelmaa, että retkelle pitäisi päästä, erälle. Saa nähdä, kehtaisiko olla kesällä saaressa vaikka pitemmän aikaa yksin, jos muista ei ole.
Kommentit
Lähetä kommentti