Muistoja kaislikon luupäästä

Aika vähän olen ollut hauen perässä viime aikoina. Kuha pilasi minut. Kuuteen vuoteen en ole ollut hirveän innoissani kotivesiemme krokotiilista. Muutama vuosi sitten Toisvedellä laskin yli viisikiloisen takaisin veteen. Kun näin sen tarttuneen Vuoksiviiksen veturivaappuun, olin ärsyyntynyt jo valmiiksi ja toivoin, että se irtoaisi eikä tarvitsisi edes koskea koko limatuubiin.

Koska ruoka-arvo on tullut ykkössijalle, asiaa on pakko tarkastella uudelleen paistinpannun kautta. Onhan hauki kuitenkin urheilukalana kuhaa jännittävämpi. Aloin lukea haukireseptejä ja yhtäkkiä olin vuodessa 1974.

Sain silloin ensimmäisen haukeni. Heitin rannalta. Olin jossain Virtain laivalaiturin länsipuolella venevajojen välissä. Hauki oli ehkä yhden kilon ja kelana oli Abumatic 50, kaikkien aikojen siimaleikkuri ja sykeröntekijä.

Lähikesinä temusimme paljon Sipilän vesillä. Kelaksi muuttui Cardinal 54 ja yleisimmät vieheet olivat Atom ja Professor, molemmat värissä hopea. Ja haukea riitti. Oli upeaa mennä aamuviideltä heittää jonnekin lumpeikon viereen ja kelailla hissukseen. Yleensä vedenpinta räjähti aika pian.

Lueskelimme Nyt Nappaa -lehtiä, joita sai ilmaiseksi Koskisen rautakaupasta tai Centrumista.

Helsingin merialueella hauenkalastusta en ole harjoittanut koskaan, mutta kuhanuistelun sivutuotteena olen saanut, kuten joskus suurahveniakin. Kaikki haukiretket olen tehnyt Linlon ja Porkkalan suuntaan. Aina sieltä jotain tuli.

Suurhauen kimpussa olen ollut Ahvenanmaalla. Jomalassa nappasin Lumparnin vierestä kovan tuulen jälkeen peräkkäisillä heitoilla kuusi haukea, joista pienin oli nelikiloinen ja suurin kahdeksan. Sitten alkoi päivä lämmetä ja lahti hiljeni kuin siellä ei olisi koskaan kalaa ollutkaan. Ahvenanmaalla on myös yksi suurhaukipaikka yksityisillä vesillä, jota en edes tahdo mainostaa. Siellä käsitykseni hauenkalastuksesta muuttui aivan täysin. Se oli 1990-luvulla. Vuosina 1998 - 2010 vietin joka vuosi ainakin viikon Ahvenanmaalla.

 Kuvassa on yksi toisella heitolla nappaamani pienokainen, vieheenä oli suspi ahvenvärisenä.

Hassua, mutta ruokareseptien lukeminen avaa uudelleen ajatuksen, että jospas vähän laajentaisi repertuaaria taas ja palaisi hetkeksi vanhaan...