Ruotsia ja vähän Norjaakin

Retkeä ryhdyttiin alkuun suunnittelemaan Suomi-retkeksi itään ja pohjoiseen, jotta saataisiin enemmän osallistujia. Kun sitoutumisen aika tuli, huomattiin, että lähtijät huomioiden viisainta on pitää painopisteenä ”West”. Lopulta menimme Ruotsiin, ja osa kävi maisema-ajelulla hiukan Norjan puolella.

Retken virallinen startti oli Sastamalassa Rikun mökillä, jonne saapui väkeä perjantaina 26.7. Olin Samin kanssa samaisena päivänä lentänyt matalalla Etelä-Pohjanmaan mittaamattomien peltoaukeiden läpi Vaasaan tiedustelemaan. Majoitus oli Top Campingin lautamökeissä Vaskiluodossa lähes sataman vieressä. 

Valinta oli täydellinen, koska matka jatkui seuraavana päivänä Vaskiluodosta merelle. Leirintäalueen lautamajat ovat aina myös kukkaroystävällisiä. Tuona päivänä ylitettiin vielä helleraja, kuten moneen otteeseen myöhemminkin. 

Kävin vanhan Vaasan puolella moikkaamassa Kari J:tä, joka on välillä siirtänyt kortteeria aina Helsingistä Dubaihin mutta asettunut sittemmin alkuperäiselle kotiseudulleen ja asumaan vanhaan Vaasaan, josta ei aio lähteä kuin jalat edellä. Sillä välin Sastamalassa vietettiin perjantai-iltaa syöden, saunoen ja seurustellen.

Etukäteisryhmä tutustui Vaasan torin ympäristöön, jossa samana viikonloppuna olivat ruokafestivaalit. Portilla oltiin kahvilla, kun alkoi kuulua pörinää ja pärinää. Sieltä tultiin iloisessa muodostelmassa.

Ennen saunaa voimisteltiin nurmikolla Tuskan mallintamien taekwondopotkujen parissa. Saunomisen jälkeen grillattiin terveellisiä pekoniin käärittyjä makkaroita. Sitten vääntäydyimme hikisiin lautamökkeihin ja yritimme unta. Yritimme. Pihalla hyppi porukkaa jo aamuviideltä. Osa ymmärsi jopa nukkua, mutta se oli pieni osa.

Jesse ja Julle eivät lähteneet pitemmälle, joten Jesse jäi odottelemaan kaverinsa heräämistä ja paluuta etelään. Pääosa siirtyi Vaasan satamaan ja nousi Wasa Linen kyytiin. Ajoimme Örnsköldsvikiin, jossa osa söi lounaan. Laivabrunssilla olleet tyytyivät kylmään juomaan.

Kape ja Paavo olivat olleet paikassa aiemminkin laivan kanssa. Minulle ei selvinnyt, tiesikö Kape juuri nyt meidän siellä ollessamme, missä olimme, mutta hän tiesi käyneensä Örnsköldsvikissä. Pikkukaupungissa on tärkeä satama, ja sitä tarvitsee erityisesti metsäteollisuuskonserni Mo och Domsjö AB, joka taitaa nykyisin olla Metsä Board. Metsäyhtiö on Ruotsissa tärkeä juniorijääkiekon sponsori, ja MODO Hockey on voittanut Ruotsin mestaruuden kaksi kertaa. MODO:n kotipaikka on Örnsköldsvik.

Vielä pienempään oli mieli, sillä käännyimme rannikolta kohti Pohjois-Ruotsin keskiosia Jämtlandiin. Pysähdyimme tuhannen asukkaan Hammarstrandiin, joka on Ragundan kunnan keskustaajama. Johtoryhmä oli päätynyt idylliseen vieraskotiin, jossa olivat oikein lakanatkin.

(Lergodset, Hammarstrand)

Miellyttävä paikka jätettiin hetkellä, jolloin harmaat pilvet vielä kiertelivät Hammarstrandin länsipuolisten vaarojen väleissä. Kape kyseli, että "mitäs tänään laitetaan päälle", joten ennustin, että sieltä tulee kaksi pisaraa nokkaan mutta sitten olemme kuivalla puolella. Heti lähtömme jälkeen tuli kuitenkin ”kolmas pisara”, jolloin presidentti päätti pistää kurapöksyä jalkaan, ja Paavo mylvi sateen keskellä, onko tässä kerhossa pelkkiä runkkareita. Jatkettiin, ja parin minuutin sisällä sade lakkasi. Matalalla roikkuvat pilvet katosivat. Åreen tullessa oli varsin hikinen keli, ja pikkuhiljaa palattiin hellevarustukseen.

Syötiin. Pihalla eräs miehensä kanssa Norjasta tullut rouva kertoili tietulleista. Sellaisista en ollut kuullut, joten kyselin lisää. Hän sanoi, että niitä on teiden varsilla ja että aikanaan tullimaksut tulevat postissa kotiin. Norjassa niitä ei ole, mutta Ruotsissa ja Suomessa on. Mies virnisteli ratin takana autossa, joten en sanonut mitään.

Åresta menimme Ånniin. Kärki pysähtyi ruskean talon kohdalla mutta jatkoi matkaa, koska edessä oli tyhjän lomakylän majoja. Avainta alettiin etsiskellä, mutta elämän ikiaikaisten lakien mukaisesti se löytyi vasta siitä talosta, jonka luona ensin oli pysähdytty.

Sen talon kuistilta olikin hienoin maisema. Muilta taloilta näkyi karoliinien muistomerkille. 

Karoliinien muistomerkki

Ånn, näkymä majapaikan terassilta

Tällä alueella oli aikanaan nähty Armfeltin armeijan tuho. Carl Gustaf Armfelt oli nimitetty vuonna 1717 ”jämtlantilaisen armeijan” (joka tosin koostui lähinnä suomalaisista) ylipäälliköksi, ja hänen tehtävänään oli hyökätä Norjaan ja valloittaa Trondheim. Elokuussa 1718 joukot etenivätkin Norjaan, mutta Trondheimin valtaus epäonnistui. Vasta joulukuussa Armfelt sai varman tiedon Kaarle XII:n kuolemasta. Hän yritti marssittaa joukkoja mahdollisimman nopeasti, ja ne olivat yöpyneet taivasalla jo monta päivää, kun lumimyrsky yllätti uudenvuodenaattona paluumatkalla olleen armeijan. 2500 – 3000 miestä kuoli yhden vuorokauden aikana.

Koska kohteessa menisi parikin päivää, iskuryhmä lähti hakemaan syötävää. Varsinkin toisena päivänä pidetyt hampurilaiskekkerit jäivät mieleen. Riku oli apukokkina, kun vice näytti, miten asianmukaisesti paistetaan, kootaan ja pariloidaan. Mestarit piiloutuivat savuverhon suojaan, jotta keittiön salaisuudet eivät paljastuisi.

Hampurilaiset olivat hyviä.

Osa halusi viettää liikunnallisen huoltopäivän, mutta Road Captain Ari kyseli vapaaehtoisia Trondheimin valtaukseen. Hän sai Paavon ja Väinön mukaan. Norjalaisilla ei ollut enää mahdollisuuksia.

Tie Ånnista tuntureiden väleistä Trondheimiin on näkemisen arvoinen. Norjan puolella tiessä ei ollut rypyn ryppyä. Vuonoon tultaessa matkalla on yksi pitkä tunneli, joka on kapeakaistainen, pölyinen ja huonosti valaistu, mutta muuten reitti on motoristin paratiisi etenkin aamulla, kun ei ole muuta liikennettä.

Tunnelin jälkeen otettiin maisemakuvia eräältä harjanteelta. Paavo ryntäsi kärkeen etsimään ihan omia tunneleita, ja hetken kiemurreltiin rantakylässä ja katsottiin yksi kirkko. Trondheimissa syötiin hampurilainen. Kaupungissa ei ole liiemmin näkemistä, eli turhaan se Armfeltin Calle niitä sotilaiden varpaita palellutti. Sodat ovat pyllystä.

Retki Trondheimiin

Samaan aikaan majalla Tuska veti halukkaille taekwondo-harjoitukset ja Sami mäkijuoksua.

Levon jälkeen leiri purettiin, ja matka jatkui Jämtlannin vuorilta sankan metsän läpi Taalainmaalle Orsaan, jossa majoituttiin 1600-luvun renkitupaan. Matkalla seisahdettiin syömään Finnskogenissa Noppikoskella. Siellä on paljon suomalaisnimistöä, ja 1600-luvulla metsiin muuttikin 10 000 savolaissiirtolaista miilunpolttajiksi. Tarinoiden mukaan keittivät kyllä viinaa enemmän.

Fredshammar, Orsa

Orsassa jakauduttiin tupiin, jotka nimettiin ”prostataksi” ja ”kuorsaajiksi”. Illalla ihmeteltiin ruotsalaista saunaa, jossa ei ollut kiukaan pohjalla kuin yksi kerros kiviä. Päätimme jättää lämmittämättä.

Seuraava renkitupa olikin hotellissa Tukholman liepeillä. Matka oli kohtuullisen pitkä, joten pidimme melko pitkän tauon Norrtäljessä. Sen verran hakkapeliittojen jälkeläisiä olimme, että moottoripyörät jätettiin Kustaa II Aadolfin puiston eteen.

Norrtälje

Solnassa istuimme hotellin aulassa odottamassa Tejaa, jonka piti tulla ”puolen tunnin sisällä”. Hiukan alta kahden tunnin hän ilmestyikin ja lähti opastamaan meitä kännykkänavigaattorin avulla ostoskeskuksen ovelta toiselle puolelle rakennusta läheisen puiston läpi mutta ei nyt sentään ihan suoraa reittiä. Aasialainen buffet kelpasi, ja mukava oli nähdä Tejaa.

First Hotel Solna

Solnan hotellissa ei käytetty käteistä. Syyksi respassa työskentelevä mainitsi sen johtavan "turvattomuuteen". Värikkäitä lippuja oli työnnetty vihanneksiin ja hedelmiin, mutta ei pekoni- ja makkara-astioihin.

Grisslehamn

Reitti kääntyi pohjoiseen Grisslehamniin, ja perinteisten katkarapuleipien sun muiden sämpylöiden varassa jaksettiin painaa Maarianhaminaan Övernäsgårdeniin. Leirintäalueen kiukaassa oli kiviä. Oolanterit osaavat saunoa.

Illalla kokoontui ryhmä pelaamaan paskahousua, mutta vaikka korttiporukan suurin himo oli tehdä Kapesta paskahousu, se osoittautui vaikeaksi.

Puolet porukasta halusi jäädä vetämään lonkkaa, mutta toinen puolikas lähti ajelemaan pääsaaren punertavaa asvalttia. Pääkohteena oli Getavuori, jolla Tapani Löfving eksytti takaa-ajajansa isonvihan aikana. Getasta palattaessa lounastimme Stallhagenin pubissa. Ruoka siellä on hyvää.

Myös Vårdössä heitettiin pieni kierros sen kummempia tekemättä, että tuli lossiakin kokeiltua. Toimii. Lossijonosta Kape sanoi morjens ja karkasi kämpille, koska kuninkuusravit olivat alkaneet.

Geta

Vielä toinen yö nukuttiin samoissa kämpissä, ja retki alkoi olla lopuillaan. Illalla mietittiin, millä saataisiin viimeiset makkarat kuumiksi, ja tätä siinä syvällisesti pohdittiin ja erilaisia teorioita keksittiin. Sillä välin Riku haki hiiliä ja sytytysnestettä 20 metrin päässä olevasta leirintäalueen respasta. Hän sai leirintäalueen tytöltä nimityksen ”good shepard”.

Seuraavana päivänä ajoimme Långnäsiin ja Naantalin laivaan. Porukka veti ylimääräisen rinkulan vanhan Turun maantien ja moottoritien risteyksessä, jolloin Paavo jatkoi päättäväisesti iltahämäräistä maantietä hirviä väistellen ja muut sukelsivat motarille. Freedom Run 2019 oli päättynyt. Matkan pituus oli noin 2600 km.

Långnäs