Historiaa itärajalla

Raittiiden Motoristien Freedom Run 2020 oli alun alkaen tarkoitus ajaa Milanosta Helsinkiin, mutta joku epämääräinen maailmalla kiertävä nuha pakotti muuttamaan suunnitelmia. Juhannuksen jälkeen toteutettiin viikon mittainen etupäässä itärajalle suuntautunut kierros, jonka aikana perehdyttiin lähihistoriaan.

Helsingistä matka kulki Haminaan ja vanhaa museotietä (Tallinmäki-Virojoki-tie) Virojoen kautta Miehikkälään. Matkalla pysähdyttiin Klamilan satamassa, joka oli jatkosodan aikana torpedoveneiden tukikohta. Valitettavasti sataman kahvila oli vielä kiinni.

Miehikkälässä odotteli yksi jäsen, joten letkassa oli nyt kahdeksan pyörää. Salpalinjamuseoon tutustumisen ja lounaan jälkeen suuntasimme Imatran majoitukseen. Sauna ja lepo tekivät hyvää.

Imatralta ajoimme Kiteen tienhaaraan, jolloin porukka jakaantui kahteen osastoon. HD-osasto lähti Punkaharjun reittiä ja muut kohti Ilomantsin Möhköä. Jälkimmäinen ryhmä ajoi kauniin Oinassalmen yli. Siihen 21. Pr heinäkuun lopussa pysäytti venäläisdivisioonan kärjen. Sitten ryhmä ajoi Aijevaaraa kohti ja pysähtyi Piilovaaran länsipuolella selvittelemään Kuolismaan tien katkaisua ja ensimmäisten mottien syntyä nykyisen rajan taakse. Tarkoitus oli kääntyä Aajevaarantieltä kohti Ilajan lounaispäätä ja puhua taisteluista Utriossa Jääkäripataljoona 6:n muistomerkillä, mutta oleellinen risteys meni väärin, ja lopulta ryhmä tuli pieniä hiekkapolkuja jostain Kivilampien kautta Korentovaaran länsipuolelle eli ”harhautui jopa komentopaikan taakse”. Puhelinsovellus ei avannut karttaa Piilovaarassa. Pienen mittakaavan karttalehti olisi tehnyt hyvää. 

Porukka oli kuitenkin sitä mieltä, että samaa korpea se oli. Ei mitään väliä.

Sillä välin HD-osasto nautti asvaltista ja Joensuun seudun elämyksistä.

Sotahullut ajoivat vielä Hattuvaaraan Taistelijan taloon kahville. Yksi matkalaisista päästi jarrun irti ja lähti osin omille reiteilleen, vaikka näimme vielä myöhemmin.

Lieksan suunnassa taivas alkoi tummeta ja ukkosen kumu kuulua, joten ryhmä päätti kiertää Enon kautta Ruunaankoskelle, jonne toinen puolikas oli jo saapunut.

Nyt oli takki tyhjä, joten ilta meni saunoessa ja aikaisessa nukkumaan menossa. Lepo olikin tarpeen, sillä seuraavana aamuna ajoimme Kolille hellesäässä ja kiipesimme huipulle. Osa meni vielä ensimmäiset portaat juosten ja parhaimmassa kunnossa ollut Tuomas jatkoi vielä juoksulenkkiä seitsemän kilometriä Kolin maisemissa.

Kolilta ajoimme Kuhmon ja Lentiiran kautta Suomussalmelle ja Raatteen koululle, joka ohitettiin sitä huomaamatta. U-käännöksen jälkeen viimeinen mies ei ollut vielä saanut tarpeekseen hiekkatiestä vaan pöllytteli takaisin Raatteen portille hakemaan uutta vauhtia. Karhut katselivat menoa metsän siimeksestä.

Raatteen koulun välittömässä läheisyydessä asuu 40 karhua, ja itikoita sekä tuuman pituisia paarmoja riittää. Puulämmitteinen sauna on varsin hyvä.

Aamulla ajoimme tietä itään niin pitkälle kuin pääsimme ja kävimme vanhalla raja-asemalla, jossa on vielä sama valkoinen portti, jonka vihollinen avasi 30.11.1939.

Purasjoen jokilinjalla oleva puolustusasema (ensimmäinen merkittävä viivytyslinja, joka jätettiin neljän päivän taisteluiden jälkeen 3.-4.12.1939) oli seuraava pysähdyspaikka.

Raatteen tiellä idästä tulevalla kalustolla on ollut tapana mennä romuksi korven läpi kiemurtelevalla soratiellä. Nytkin kaksi pyörää rikkoutui, ja yksi jäsen piipahti katsomassa Kajaanin lottia. Ennen kuin pyörät oli evakuoitu, presidentti toivoi, että reissu ajetaan loppuun. Samat terveiset tulivat Kajaanista, jossa palvelu on kuulemma huonontunut jopa 1940-luvun sotesta.

Menimme Suomussalmelle syömään ja sitten tutustuimme Raatteen portin näyttelyyn. Toisen väliaikaiseeen toimintahäiriöön menneen pyörän omistaja hommasi Suomussalmelta vuokra-auton ja odotti jo reippaana majapaikassa jumppa ja punnerrukset tehtyinä.

Aamulla hyvästelimme Raatteen koululla majoitusta pitävän mukavan pariskunnan ja ajoimme kohti Pohjanmaata. Kaksi matkalaista (Tuomas ja Ari T) kääntyi kohti etelää, ja neljä muuta jatkoi Manamansalon kautta kohti Suomen maantieteellistä keskipistettä, Piippolaa. Sieltä matka jatkui Sillankorven leirintään Evijärvelle.

Väki oli vähentynyt, mutta täydennykset olivat saapumassa. Sawon päämajalla oli lähettää kokonaiset yksi miestä, joka oli saapumassa seuraavaksi päiväksi Joroisista.

Aamulla ajoimme Kortesjärven Jääkärimuseoon. Kortesjärveltä (nykyisin osa Kauhavaa) värväytyi eniten jääkäreitä suhteessa väkilukuun. Lähtiessä poikkesimme vielä Kauhavan lentomuistomerkillä ja ajoimme Alavuden kautta Virroille Marttisen lomakylään.

Tuttavamme, Laukaan kalastushirmu Tomi, oli saattanut Kunun Petäjävedelle, jossa tämä istui muutaman nortin ajan odottamassa ukkoskuuron menevän edestä tien yli. Kunu pääsi ilmojen parannuttua Marttiseen. 

Ari ja allekirjoittanut menivät vielä pienelle ajelulle ja kävivät katsomassa Yläisen-Torisevan, Virtain sankarihaudan ja poikkesivat vissyllä Rantaterassilla Näsijärven Kalettoman lahden pohjukassa.

Aamulla Kunu ja Paavo lähtivät kohti Savoa ja kolme muuta tarkasteli uinuvaa Perinnekylää. Koska yksikään näyttelypaikka ei ollut vielä auki, loputkin lähtivät paluumatkalle. Kape kääntyi Poriin, ja viimeinen kaksikko huristeli halki Pohjois-Hämeen kohti Helsinkiä. Matkalla ei sattunut mitään mainittavaa. Orivedellä pysäytettiin päästämään villisikapesue tien yli. Viisi poikasta oli. Viimeinen vähän kähisi ja irvisteli siinä mennessään.

Välikahvit juotiin tietenkin Panssarimuseossa. 

Lepoon ja huoltoon.

Peace.