Oolannista Koskenkorvaan

Freedom Run 2021 jouduttiin suunnittelemaan jo toisen kerran koronavarjon alla. Baltian tilannetta seurattiin vielä keväällä, mutta hyvissä ajoin oli tehtävä päätös kotimaan matkailusta. Ketään ei kiinnostanut ottaa tikkua nenään tai esitellä todistuksia joka raja-asemalla.

Pohjoinen kiinnosti joitakin, mutta osalle Vaasan korkeus on jo Suomen katto. Löyhästi päätettiin mennä ”rengastielle” ja varattiin laivaliput, mutta lopulta samalla laivalla tultiin Oolannista poiskin, sillä sopiviin lauttavuoroihin ei saanut kahdeksalle pyörälle paikkoja. Ketään ei kiinnostanut kaksi yötä Brändössä tai Kökarissa. Saaristolaishinta Brändön lauttaan on jo puolet Finnlinesin matkalipun hinnasta, mutta Naantalin laivalla lippuun kuuluu ruoka.

Kaluston saaminen ajokelpoiseksi vaati viime hetken ponnistuksia useaankin pyörään. Yksi oli atomeina vielä viikkoa ennen matkaa, mutta valmistui. Toiseen piti tehdä tulpanreikään uudet kierteet. Kolmannesta moposta puhkesi rengas lauantaina, kun Naantaliin olisi pitänyt mennä sunnuntaina. Reippaalla toiminnalla pyörä haettiin vielä samana päivänä Mäntyharjusta tien varresta Helsinkiin, ja Pirkka tuli sunnuntaina paikkaamaan renkaan.

Osa matkalaisista majoittui Naantalissa, ja osa ajoi virallisena starttipäivänä pesältä satamaan.

Matka sujui hyvin. Meri oli tyyni ja keli lämmin. Erään pyörän eturengas havaittiin likimain tyhjäksi, joten matka Maarianhaminaan taitettiin varsin verkkaisesti. Kuten aina, käynnissä oli ollut mittava spekulointi siitä, mitä renkaalle oli tapahtunut ja mitä toimenpiteitä se varmasti vaatisi, mutta lopulta siihen laitettiin ensiavuksi ilmaa, joka siellä myös kiltisti pysyi koko retken ajan ja pysyy muuten vieläkin.

Niinpä matkalaiset saivat hyökätä tavaroineen makaamaan ensimmäiseen majapaikkaan, joka oli Järsön Fågelvik. Majoitus oli tehty vanhaan talliin. Lattiassa oli vielä rasvamonttu maton alla. Saunominen onnistui, vaikka hieman säälittivät nuoret tytöt, joille isäntä oli vuokrannut saunan pukuhuoneeseen rakentamansa kopperon.

Toiseksi päiväksi oli mietittynä reitti Getaan ja sitten Tjudön viinitilan ohi Saltvikiin ja sieltä Kastelholmaan. Valitettavasti aamupalan jälkeen oli ajettu jo kokonaiset 40 kilometriä, ja Getavuoren kahvila oli kiinni. Nälkäinen ryhmä vaati palaamaan samaa tietä suoraan Godbyn risteykseen. Koska täällä saa ruokaa? Niinpä ajoimme lähimpään kuppilaan syömään pastaa ja pitsaa. Oli presidentin syntymäpäivä.

Osa lähti ruokailun jälkeen Bomarsundiin sotimaan Krimin sotaa ja osa lähti majoitukseen. Olihan jo käyty syömässä.

Ahvenanmaa on varsin viehättävä. Hiukan erilaisena Suomena se katkaisi hiukan rutiineja töihin ja kotiin. Se sopi alkumatkaan. Poistuimme kahden nukutun yön jälkeen aamupäivällä, kuten saunan pukuhuoneen tytötkin. Toisen nuoren pappa oli kuollut edellisyönä, ja hän pyysi meitä käynnistämään moottorit papan muistoksi. Julle pisti putken täydeltä sinfoniaa. Oli siinä ja siinä, ettei majatalon vanttera isäntä vaihtanut hänkin hiippakuntaa pelkästä säikähdyksestä.

Uudenkaupungin Santtiorannassa olimme iltayhdeksältä. Matkalla pieni kauris oli tulossa letkan eteen, mutta perääntyi takaisin metsään. Leirintäalueen kodassa grillattiin makkaraa, kuten Ahvenanmaallakin oli tehty. Santtioranta on siisti, ja hommat toimivat.

Bonk-museo nauratti joitakin matkalaisia. Sitten olikin aika työntyä kolmen maakunnan rajamaalle Sastamalaan. Poikkesimme Garage Cafessa ja sitten matka jatkui kauppaan.  Kaupan pihassa samasta moottoripyörästä, joka oli taittanut alkumatkan eturenkaassaan ehkä 0,3 baaria, pamahti kytkinvaijeri. Koska kello läheni neljää, päätettiin tehdä kaksivaiheinen pelastusoperaatio. Seuraavan majapaikan omistaja sattui olemaan reissussa mukana, ja hän alkoi etsiä hitsaustaitoista paikallisvoimaa, joka juottaisi vaijerinpään. Yksi partio lähtisi Lempäälään hakemaan tehdastekoista kytkinvaijeria HD Tampereelta. Näin olisi vyö ja henkselit: korjattu ei välttämättä kestäisi.

Koska kello alkoi olla jo vartin yli neljä ja Lempäälän liike menisi kiinni viideltä, kaksi mopoa siirtyi ehdotettua oikotietä eli kiemurtelevaa kinttupolkua Vesilahden läpi kohteeseen ja oli siellä 16.58 tasan. Mitään muuta ajoneuvoliikennettä tiellä ei ollut. Paluumatka tehtiin peurateiden sijaan järjellisiä teitä, koska rajoitusten mukainen matka-aika on joka tapauksessa nopeampi valtatiereitillä.

Rikkoutuneen ajoneuvon kuljettaja oli päässyt mökille ja sanoi käyttävänsä korjattua vaijeria ”niin kauan kuin se toimii”. Joku yritti siinä vihjailla, että hänelle oli haettu kaikkia Vesilahden kauriita väistellen uusi, ja tässä olisi hyvää aikaa vaihtaa, mutta päätös pysyi.

Sauna oli Euroopan toiseksi paras. Illalla selailtiin isännän kanssa Tyrvään historiaa Antero Wareliuksen teoksesta Kertomus Tyrvään pitäjästä 1853.

Ja taas meni makkaraa.

Valitettavasti mökin omistajan kiireet eivät sallineet matkansa jatkuvan enää omaa mökkiä pitemmälle. Seitsemän miestä lähti aamulla kohti Koskenkorvaa. Yksi jäsen lähti jopa hiukan etuajassa, koska hän halusi nähdä sukunsa asuinseutuja ja käydä haudoilla.

Kankaanpäässä tapasimme sattumalta Freedomin alkuaikojen jäsenen, joka nykyisin kuuluu Preacheriin. Ruokapaikkaa kyseltiin taas. On tämä mahdoton porukka syömään. Kape sen siinä keksi ihan viime metreillä, että Karvialla on Anne Mattilan taidekahvila ja siellä voisi syödä. Käännyttiin sinne. Lohikeitto ei uponnut kaikkiin, mutta kakut olivat hyviä, ja toivottavasti Kape näki Anne Mattilan.

Koskenkorva on hiljainen kylä Kurikan ja Ilmajoen taajaman välissä. Pääsimme Koskenkorvan trahteerissa entiseen viinatehtaanjohtajan työsuhdeasuntoon. Tehtaanjohtajan talossa on edustustason tilat, mutta ei saunaa. Viihdyimme pari yötä. Ensimmäisen illan kohokohta oli Ari T:n eli entisen PA:n hyväksyminen täysjäseneksi.

Mikromakkaraa meni aika paljon.

Talosta teimme retkiä Kurikkaan ja Seinäjoelle ja kävimme Jari Mäen kaupassa katsomassa Amerikan tavaraa. Yksi jäsenistä ajoi Helsingistä Koskenkorvaan viikonlopuksi, joten meitä oli taas kahdeksan.

Seinäjoella on mielenkiintoinen suojeluskunta- ja lottamuseo. Kannattaa käydä. Yhdessä huoneessa on Matti Laurilaa esittävä vahanukke toimistopöydän takana. Niin oli aidon näköinen että. Historia tulee joskus lähelle.

Seitsemäs ajopäivä alkoi hieman lämpimämpänä kuin aikaisemmat, jotka nekin olivat olleet 22-23 asteen päiviä. Nyt huristeltiin metsien halki Virroille. Kovan onnen pyörä tuli loppumatkan ilman kytkintä: tilapäinen vaijeriratkaisu ei pysynyt kahvassa. Sellaista se on.

Kitusen kievarissa syötiin hyvin ja päätettiin jatkaa Jämsään. Helteisellä parkkipaikalla ei alettu vaihtaa vaijereita, vaan yksi pyörä tuli ilman kytkintä mukana. Suoraa tietähän se suurimmaksi osaksi on. Kaksi matkalaista hyvästeli muun porukan: työt Helsingissä odottivat. He lähtivät Ruoveden suuntaan ja muut kohti Keuruuta. Jätimme Pohjaslahden kautta menevän näköalareitin väliin, ja pysyimme mahdollisimman suorilla teillä, ettei rikkoutuneelle pyörälle tulisi jatkuvaa vaihtamista.

Järvi-Suomen tiellä Pohjanmaan lakeudet muuttuivat metsätaipaleiksi. Silloin tällöin sininen järvi pilkotti vihreän kullan seasta. Pian käännyimme kohti Mänttää ja lopulta Jämsää. Vielä yksi pyörä irrottautui kuormasta ja lähti kohti Jyväskylää.

Jämsässä kaupasta tullessa hiukan murheita osoittaneella pyörällä oli uutta asiaa. Virtaa ei tullut. Ajovalo vielä pilkotteli, mutta käynnistysyritys vei lopunkin hengen. Kytkentöjä heiluteltiin ja puristeltiin, mutta akku oli oikosulussa. Ilman kytkintä vaihde päällä starttaaminen oli tuottanut liian suuria virtapiikkejä.

Kuljettaja jäi odottamaan hinausta, ja muu porukka lähti vastaanottamaan kämppää Himokselta. Sitähän ei tietenkään saanut, koska kello ei ollut neljä. Eikä heti sen jälkeenkään, koska siivous oli kesken. Kämpät olivat sinänsä ihan mukavia, kun ne lopulta saatiin. Yksi pyörä oli samaan aikaan noussut hinausauton lavalle, ja hinausauton kuljettaja lähti tuomaan toveriamme majoitukseen ennen kuin lähti muine kuormineen kohti Jyväskylää. Kämpältä annettiin ohjeet ”ympyrästä Pohjois-Himoksen suuntaan ja toinen tie oikealla”, mutta mahdollisesti kommunikaatiovaikeuksien vuoksi haveripartio kävi Pohjois-Himoksella hakemassa vauhtia. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pian uitiin ja saunottiin.

Ja syötiin makkaraa.

Seuraavana päivänä porukka jakautui kahteen partioon. Toinen kävi Tikkakoskella ilmailumuseossa ja tapaamassa erästä tuttua poikineen ja toinen pari kävi presidentin johdolla tutustumassa Jyväskylään, josta löytyi katkarapuja. Presidentti teki viimeisen yhteisen päivän kunniaksi thaimaalaisen päivällisen. Viimeinen ilta oli leppoisa. Moottoripyörättömän jäsenemme kävi poika hakemassa.

Yhdeksäs ajopäivä oli kuumin. Viimeiset kahvit ja jäätelöt nautittiin Vääksyn kanavalla. Sitten nokka kohti Uuttamaata. Freedom Run 2021 oli päättynyt.

Juuri saamani tiedon mukaan kaikki pyörät ovat lyönnissä, ja viikonloppuna alkaa Savonia Run. Kaikki ovat vannoneet, että nyt ei syödä enää makkaraa, mutta kyllä me syömme.